Voihan Bon Jovi.

Viikonloppu on ollut varsin toiminnantaytteinen. Perjantaina kaytiin pyorahtamassa S:n kaverin synttareilla keskustassa, ja eilen Bon Jovin keikka. Ah. <3

Kaikilla meilla on varmaan naita tavalla tai toisella hassuja, noloja ja hammentavia tykkayksen kohteita, joita ei mielellaan sen kummemmin mainosta. Mulle Bonkka on just sita. Se ei nyt vaan ihan istu mun yleiseen musiikkimakuun oikein mitenkaan pain, ja itsekin tiedostan sen radionovatyylisen, helposti pureskeltavan stadionrockin ja mahtipontisten balladien kliseisyyden. Mutta siita viis. Bonkka on ihana.

Paitsi nyt. Keikan biisilista oli nimittain todella iso pettymys, ja aanentoisto ala-arvoista. Okei, meilla oli seisomapaikat siella perimmaisessa hevonpeenkuusessa, mutta silti. Ois kiva jos miksaus olis onnistunut edes sen verran, etta ois kuullu valispiikit. Entuudestaan tuntemattomista biiseista ei saanut irti yhtaan mitaan, koska kaikki kuulosti epamaaraiselta puurolta. Niiden tuttujen biisien kohdalla tama ei niin haitannut, kun niita kitarisat suorana huutolaulettiin mukana (okei mina huutolauloin, S parka lahinna seisoi varsin eksyneen oloisena vieressa ja mietti mihin ihmeeseen on joutunut. Herra ei voi bonkkaa sietaa sitten yhtaan.). Mutta joo.

En viitti hirveesti naita kuvia laittaa, kaikki kun on laadultaan tata luokkaa. Oltiin siis seisomassa ja ihan peralla

Ja sitten tosiaan ne biisit. Mukana oli tutut ihanat In These Arms, You Give Love A Bad Name, Wanted Dead Or Alive, Blaze Of Glory, Keep The Faith, Bad Medicine, Born To Be My Baby ja Someday I'll be Saturday Night. Uudemmista pakolliset It's My Life ja Have A Nice Day. Mutta. Siihen se sitten jaikin. Ei kuulkaa ollut niista mahtiballadeista puhettakaan. Alunperin raahasin S:n mukaan, etta vois siella sitten kliseisesti sopostella ja vetistella rakkausballadeja kuunnellen. No. Nyt vetistelin kylla, meinaan silkasta pettymyksesta. Niin moni loistava, legendaarinen biisi jatetty pois. Sen sijaan kuultiin mm. AC/DC coverointi You Shook Me All Night Long, ja aivan naurettavan pitkaksi venytetty Bad Medicine, jonne oli ympatty viela Pretty Womaniakin mukaan. MIKSI? Ja mika pointti tuolla AC/DC coverilla, kun tyypeilla on itsellaankin niin hitosti hitteja, ettei tieda mista valita. Yritettiinko silla kosiskella aussiyleisoa? Aika turhaan, noin niinkuin loppuunmyydylla keikalla.

Tavallaan ymmarran, etta  halutaan pitaa imago freesina ja tehda niita uudempiakin biiseja tutuksi yleisolle. Mutta kun. Bonkka nyt alkaa kuulua sinne ikivihrealle osastolle, jota porukka haluaa katsomaan nimenomaan sen nostalgia-arvon takia. Taman huomasi eilisella keikallakin. Uudempi tuotanto jatti yleison jokseenkin kylmaksi, mutta tutut hitit rajaytti loppuunmyydyn stadionin eloon sitten senkin edesta. Etta sorry guys. Kylla se niin vaan on, etta sen kulta-ajan tuotanto on se, mika edelleen vetaa stadionit tayteen vuodesta toiseen. Mina ainakin haluan Alwaysini ja Bed of Rosesini ja kaikki sata muutakin itkettavan ihanaa rakkausballadia. Ja kaksi aijempaa keikkakokemusta on tarjonnut nimenomaan tata(Juu, on kayty keikalla ennenkin *krhm*). Nyt kun kerrankin ois ollut joku jota halailla, niin yhden ainuttakaan kunnon slovariklisetta ei keikalla kuultu.

En muuten ollut mielipiteineni yksin, kotimatkalla kuuli muitakin varsin pettyneen oloisia spekulointeja. Oi voi.

No ei silla. Jon on siltikin aivan ihana(ja David!). Menisin naikkariin koska tahansa(kumman kans tahansa). Saali, ettei Jon tai David mitenkaan voinut mua huomata sielta 100m lavasta, ja tajuta etta oon niiden elaman nainen.

siella se minun rakkaus soittelee!

Muuta huomionarvoista kyseiselta keikalta oli aiva_helvetilliset_jonot baariin. En voi ymmartaa. Sama loppuunmyyty stadion oli esim. State Of Origin -pelin aikaan, ja silloin palvelu pelasi todella sujuvasti. Nyt jonotettiin juomia perati 40min. Taallahan tosiaan saa stadikalla kiskoa viinia ja mid strenght -juomia sen minka napa vetaa ihan katsomossa asti. Janna juttu maassa, joka muuten tuntuu olevan alkoholilakien suhteen vahan ylitiukkakin.

Taman eilisiltaisen nesteytyksen seurauksena(biisilistajarkytysta oli pakko tasoittaa jotenkin) oon ollut tanaan niin homeessa, etta hyva aikomus kuvat kaikki ne second hand loydot jai nimeonmaan siksi. Hyvaksi aikomukseksi. En oo sohvalta liikkunut kuin vessaan ja jaakaapille. Onneksi ilmakin on vahan kokko, on saanut luvan kanssa leikkia peittohirviota. Eilisillan keikka-asussa oli tosin jo kaksikin naista loydoista, eli tuo farkkumaihari ja pitsimekko. Tuo takki on ihan helmi naihin kesaoihin, kun kaipaa jotain kevytta ja helppoa suojaa merituulelta. Ja toi pitsimekko nyt on vaan ihana. Molemmat verotti kukkaroa noin vitosen verran, eli ei paha ollenkaan.

Huomatkaa loppuun asti harkittu tausta, pikanttina lisana mm. roskis

Kenkina toimi valkoset Conssit, aina pakko suojata varpaat keikoilla. Katsoin eilen ihan jarkyttyneena, kun porukka veteli menemaan varvastossuissa. Sen jalkeen kun kerran halkaisin varpaani elakelaisten keikalla Kuopion viinijuhlilla jonkun kannisen kantturan astuttua piikkareilla varpailleni, ei ole avonaiset kengat tulleet kuuloonkaan.

Mjoo. Huomenna pitais alkaa pakata, sita(kaan) kun en tanaan saanut aikaiseksi. Lentohan siis lahtee tiistaina, etta ajoissa ollaan taas liikenteessa. :)

(Jos joku muuten ihmettelee, niin kirjottelen S:n lapparilla, josta luonnollisesti suomaakkoset puuttuu. Mun oma rakas koneeni paatti, etta nettiin yhdistaminen on ihan yliarvostettua.)

Olen edelleen taalla, nyt loppui tama hiljaisuus.

Hiljaiselo loppuu an yy tee NYT.

En tieda miksi taa kirjoittaminen tahtoo jaada. Tavallaan haluaisi kirjoitella aina vaikka ja mista, mutta mulle tulee herkasti semmonen tyhjan paperin kauhu, etta kun saan tan bloggerin auki, niin paa lyo vaan tyhjaa. Ja kun on tarpeeksi kauan kirjoittamatta, niin ideat ja tapahtumat kasaantuu, ja sita tavallaan stressaa vaan entista enemman, kun ois sata ja yks asiaa mista kirjoittaa. Toissaalta asuja sun muuta homppaa, ja toisaalta australiajuttujakin.

Nyt siis putsaankin poydan ja tavallaan aloitan alusta. En jaksa alkaa kertomaan, mita kaikkea on mahtunut tahan hiljaisuuteen, kun se lopultakin on varsin arkista. Jos  jokaisesta baarireissusta ja biitsipaivasta alkaisin kirjoittaa, niin laahaisin koko ajan kuukausikaupalla jaljessa.

Siispa harppaus tahan paivaan.

Edelleen Manlyssa ja kaikki tavallaan ok. Kesa tulla porskuttaa, ja lampotilat alkaa olla varsin paahtavia paivisin.

Sain toita ja menetin tyoni, paadyin koristamaan sita surullisen kuuluisaa "kusetetut WH -tyolaiset" tilastoa. Ts. Tyopaikasta vaan lakkasi kuulumasta. Kaikki oli mennyt hyvin, viihdyin siella erinomaisesti, ja kasittaakseni mun tyoskentelyssa ei ollut valittamista. Eraana sunnuntaina ei vaan enaa tullutkaan tekstiviestilla vuoroja kuten yleensa, eika viela maanantainakaan. Keskiviikkona lopulta soitin peraan, ja omistaja mumisi jotain tyontekijatarpeen vahenemisesta.  MINA ITSE jouduin kaivamaan esille sen, etta aikovat potkia mut pois. Mut oltiinkin siis palkattu vaan pahinta kiiretta paikkaamaan, ja heivatttiin halvan tyovoiman tielta helvettiin kaikessa hiljaisuudessa nyt kun koululaiset paas kesalomille. Tama unohdetiin vaan kertoa mulle.

No, eteenpain sano mummo ja silleen, mutta kyllaahan tuo syo ihan hirveesti.

En sen kummemmin halua asiasta nyt huolehtia, nimittain lahden kuukaudeksi kaymaan kotisuomessa. Palaan siis tyonhakuun jahka kotiudun tuolta reissulta. Mutta jee. Suomijoulu! <3

Pidetaan S:n kanssa oma pieni joulujuttu tana viikonloppuna, vaihdetaan lahjat, kaydaan ehka syomassa ja silleen. Ja illalla katsomaan salaista kestoihastustani Bon Jovia. S kuulemma lupasi hankkiutua kipeeksi ennen huomista iltaa. Ei osaa  arvostaa, mokoma. Lahjoista osa vaihdettiin jo, sain murulta uuudet Tomsit(miten se muistaa, etta sovittelin niita onnessani yli kuukausi sitten??) ja mina ostin meille liput ensi kevaan Arctic Monkeysin keikalle Brisbaneen.  Brissyyn siksi, etta Sydney oli ylakatsomoa lukuunottamatta loppuunmyyty. Ja eihan nyt Arcticia herranjestas menna istuvilteen katsomaan. Oli pakko tama lahja paljastaa jo, koska S suunnitteli itsekin lippujen ostoa.

Mitas muuta.

Hommasin salikortin. Hyi hitto. Edelleen se salilla kayminen on ihan yhta ikavaa kuin aina ennenkin. Mutta pakko oli jotain tehda, sen verran alkanut tama "elamasta nauttiminen" nakymaan. Jos jollain on vinkkeja milla saada tama sali-inho vahenemaan, niin niita todellakin  otetaan vastaan. Ei silla, kiltisti ma sinne pyrin lyllertamaan sen kolmisen kertaa viikossa, mutta ois kiva kun se ei olis niin pakkopullaa. Ja miksi tuntuu etta mitaan muutosta ei ruokavaliosta ja treenista huolimatta nay missaan? Mur.

Tanaankin se sali siella odottelis. Ja kunhan tuosta saan S:n revittya sohvannurkasta pokemonin(kylla, sen game boy pelin) kimpusta, niin voisin vaikka kuvata "muutamat" viimeaikaiset second hand -loydot. Mika siina onkin, etta voi menna kuukausia, ettei second  hand shopeista loydy mitaan, ja sitten yhtakkia tuntuu mukaan lahtevan kassikaupalla tavaraa. Meidan lahelta loytyy useampikin pelastusarmeijan ja muiden hyvantekevaisyysjarjestojen kirppis, ja koska asutaan varsin varakkaalla alueella, tuodaan naihin usein todella hyvakuntoistakin tavaraa. Rahapulaisen taivas :)

Oon viimeaikoina insipiroitunut hirveesti nimenomaan second hand -, kierratys ja kirppishenkisisista blogeista, seka tuunausblogeista sun muista. Taman takia noita kirppiksia tulee ehka koluttua huolellisemmin, ja niita helmiakin sitten loytyy enemman. Ihan hyvakin juttu, meinaan suurin osa naiden australialaisten vaateketjujen vaatteista on ihan uskomattoman huonolaatuisia. Alan olla vahan vasynyt siihen, etta paidat nyppyyntyy ekassa pesussa, ja saumat paukkuu parin kayton jalkeen. Henkkamaukka ja Gina tekee suorastaan huippulaatua naihin verrattuna.

Nyt jos tasta lahtis rannalle makaamaan sinne salille, ettei mee koko paiva ihan harakoille. Illalla yhden kaverin synttarit, jonne pitais kuulemma liikahtaa suht ajoissa. Itse ajattelin ottaa todella iisisti, en halua pilata  koko viikonloppua kankkusmorkoilyyn, ja haluan saastaa paukkuja huomista keikkaa varten. Ah, Bonkka. <3

Gonna take her for a ride on a big jet plane

Ohhoijaa. ajattelin kirjottaa jotain ihan fiksuakin näin pitkästä aikaa, mutta sen verran pukkaa ripurapurallaa eilisen, pitkäksi venähtäneen illan seurauksena, että pää on ihan jumissa(ja kyllä, puhun krapulasta, en ripulista). Kaipa sitä sitten on tullut oikeasti vanhaksi, kun nää olot alkaa olla näinkin jäätäviä. En mä ennen harrastanut krapuloita ollenkaan.

Mutta mutta.

Jos niitä kuulumisia. Kuvia en jaksa edes miettiä, ovat kameran ja puhelimen kätköissä, ja oon liian laiska kaivamaan kumpaakaan esille nyt.

Farmihommat siis loppui tuossa lokakuun lopuilla(jee!!), ja siitä lähtien olen asustellut täällä Manlyssa. Laskettiin yks päivä huviksemme, montako askelta on kotiovelta rannalle. 75. Ei paha. eka viikko meni ihan vaan nauttiessa siitä, että sai olla kotona, mutta koska pikkiriikkisellä farmipalkallani ei varsinaisesti päässyt rikastumaan, oli pakko alottaa varsin tehokas työnhaku. Ja no. Kaks päivää siihen meni, ja sain töitä. Olipas vaikeeta(not.). Oon siis nyt töissä ihanassa pienessä kahvila/mehubaari/terveysruokapaikassa Mona Valessa, noin 45min bussimatkan päässä. Tunteja kertyy viikossa rapiat 30, eli just sopivasti. Ehtii maata rannallakin tienaamisen ohessa.

Ei hitto. Ei tästä kirjottamisesta tuu nyt kyllä yhtään mitään. Ajatukset poukkoilee missä sattuu. Hirveesti ois taas ideoita ja aiheita, joista haluan kirjottaa, mutta nyt on kyllä ihan totaalijumi.

Mutta kaikki on hyvin, ja Manly on kyllä aivan uskomattoman ihana paikka asua. Tuntuu kuin ois jollain never ending -rantalomalla, ei yhtään kaupunkifiilis. Sitten taas toisaalta, se kaupunki on ihan kivenheiton päässä jos sinne haluaa. Ja oi voi noita kaikkia ihania surffikauppoja.

Just kävin tekemässä vähän tuhoja yhden ison kaupan alemyynneissä, jossa kaikki alekamppeet on kaks yhden hinnalla. Siellä oli vaikka ja mitä ihanaa talvikamaa, ja mua melkein itketti, kun en voinut hamstrata kaikkia niitä Billabongin puoli-ilmaisia jättineuleita. Kun niitä ei ihan kannata ostaa vuodeksi kaappiin seisomaan. Mulla on talvea ja syksyä ikävä nimenomaan pukeutumisen takia. Shortsit ja toppi kun on pidemmän päälle varsin yksitoikkoista. Yksi poikkeus talvikamppeissa oli pakko tehdä, kun alelaarista paljastui mun viimetalven lempparipipo vitosen hintalapulla varustettuna. Kyseessä on täällä blogissakin vilahtanut viininpunainen hippipipo, tällä kertaa ihanan vauvankakan värisenä. Rakkautta. <3

Kesä tulla porskuttaa. Mua skitsottaa ihan uskomattoman paljon kaikki kauppojen joulukrääsä täällä reilun kolmenkymmenen asteen lämmössä. Ei vaan voi tajuta. saa nähdä mitä tästä joulusta täällä lopulta tulee. No. Onneksi löysin facebookin kautta suomalaisrouvan, jolta saa tilatuksi jouluksi laatikoita. Voi nam. S:n makumieltymyksen tuntien saan varmaan syödä kaikki laatikot ihan keskenäni. Ainakin näin salaa toivon.

Joo. Kun aiheet vaihtuu surffikaupoista lanttulaatikkoon, niin ehkä ois fiksumpaa lopettaa..

Palaan vielä farmijuttuihin ainakin kuvien sun muiden muodossa. Ja kuten sanoin, aiheita ois taas vaikka millä mitalla, kun vaan jaksais välillä ihan kirjottaakin.

Loppuun mun tän hetken lempparibiisi. Kyseinen duo Angus&Julia Stone on tällä puolen maailmaa kovastikin suosittu, en tiedä miten Suomessa. Mutta ai että. Ihan täydellistä tällasiin laiskoihin sunnuntai-iltapäiviin. Kuunnelkaa ja ihastukaa.

Viimeinen valitusvirsi

Oon vältellyt tätä kirjottamista enemmän ja vähemmän tietoisesti. Silloin kun ois virtaa kirjottaa, ei ole aikaa, ja kun aikaa lopulta on, vie sänky ja Greyn anatomia yleensä voiton aika kuus-nolla. Ja lisäksi, niin paljon kun mä haluaisin kirjottaa eläväni jotain upeeta ja ainutlaatuista ihkupihku-unelmaa, niin ei se vaan niin ole. Ja jotenkin tuntuu paskalta kirjottaa pelkkiä negatiivisia fiiliksiä. Kun en millään haluaisi tätä 3kk muistella pahalla.

Mutta niin. Siinähän se ongelma just tulee. Kun kun. Silloin kun tulin tänne farmille, oli kaikesta ikävästä yms. huolimatta fiiliksissä myös paljon intoa ja odotusta. Ainutlaatuinen kokemus ja silleen. Ja no. Onhan tää sitä, mutta sävy vaan ei ole se ihanan innostunut wau wou jee jee mitä toivoisi tän olevan. Oon loppujen lopuksi tosi yksinäinen, päivät on pitkiä ja todella rankkoja (kuuden kisahevosen päivittäinen treenaaminen on todella kaukana mistään my little pony -unelmasta), ja kun henkilökemiat ei ihan kohtaa tän perheen kanssa, niin ei varmaan ihme, ettei ihan hirveesti huvita asiaa sen kummemmin fiilistellä.

Noi henkilökemiat on varmaan se pahin. Kun paitsi työskentelet, myös asut saman katon alla sun työnantajan kanssa, ei työpäivä lopu siihen kello 17 kun isket hevoset laitumelle. Tavallaan sitä joutuu koko ajan olemaan vähän varpaillaan. Ainakin näiden ihmisten kanssa. En tarkoita tätä pahalla, enkä haluaisi valittaa, mutta jos suoraan sanon, niin tuskin ko. ihmisten kanssa viettäisin vapaaehtoisesti aikaa ollenkaan. Niin erilaset on meidän ajatus- ja arvomaailmat. Perheen sisäinen ilmapiiri on ajoittain todella kireä, ja kaikki asiat hoidetaan tiuskimalla ja huutamalla. Ja tämähän koskee siis myös minua. Viimeisimpänä mulle huudettiin, kun näiden serkku, joka siis asuu naapurissa, tuli moikkaamaan mua tallille ja kysymään avuksi pieneen karjahommaan. Kun sitten kysyin tätä perheeltä, mulle huudettiin että jos haluan työskennellä naapurin leipiin niin ei muuta kuin sinne vaan. Tuli vähän mitävittua -fiilis. Että mun vikahan se toki on, jos joku(SERKKU) kysyy apua? Ja näitä tämmösiä pieniä juttuja sattuu aikalailla jatkuvasti.

Kyllähän mua ihan hyvin kohdellaan, palkka maksetaan ajallaan, ruoka kuuluu kuvioon ja mulla on käytössä oma huone ja oma kylppäri. Mutta se henkinen puoli sitten. En missään vaiheessa ole tuntenut itseäni oikein tervetulleeksi ja edelleen on semmonen olo, että meen vähän pitkin seiniä. Ja se yksinäisyys sitten. Poolossa yms. mua ei sen kummemmin esitellä kenellekään. Perheen kaks lasta on about mun ikäsiä, silti niitä ei tunnu kiinnostavan tutustua muhun. Ja esim. poolon jatkobileissä ne häipyy omien kavereidensa luo juttelemaan ja mä pyörittelen peukaloita keskenäni, kun en tunne ketään. En mä mitään prinsessakohtelua odota, mutta jos mulle tulis työskentelemään ihminen toiselta puolen maailmaa, niin kyllä mä ainakin haluaisin myös osaltani luoda sille mahdollisimman hyvän ja ainutlaatusen kokemuksen. No, se on vaan mun ajatus. Kaikki ei toimi niin.

Onhan täällä niitä pieniä hyviäkin hetkiä. Mutta jotenkin vaan jotain puuttuu. Olisin niin toivonut tästä jotain muuta, kuin jatkuvaa päivien laskemista ja päivästä toiseen selviytymistä. Koska siltä tää tällä hetkellä tuntuu. Okei, ainakin sen kolmen kuukauden jälkeen on helppo sanoa heipat, eikä taakse jää mitään tunnesiteitä. Mutta samalla se ainutkertainen kokemus on sitten siinä. Jos ja kun joku kysyy, että miten meni, toivoisin niin voivani hehkuttaa ihanaa ja mieletöntä ja ainutlaatuista kokemusta. Nyt joudun sen sijaan aika kauan miettimään, mitä kertoisin ilman että kuulostaisin ihan hirveeltä ruikuttajalta.

Tässä siis syy hiljaisuuteen. Kun valittaa ei viitsisi, mutta ei jaksa teeskennellä positiivistakaan. Teksti on todella sekava, uhrasin tähän toisen mun kahdesta jokailtaisesta Greyn anatomian jaksostani, kello on siis paljon ja aivot ihan solmussa. Ehkä tuolta joku pointtikin löytyy jostain.

Tästä eteenpäin ajon taas päivittää useammin, kun oon saanut tän purkauksen nyt käsiteltyä. Maalaiselämää on jäljellä 4,5 viikkoa(herranjestas aika menee nopeesti), joten hevosista on luvassa asiaa varmaan kyllästymiseen asti.

Ja niitä kuvia. Ehkä uhraan aikaa yhden jakson verran myös huomenna.

Greyn anatomia on muuten aivan uskomattoman koukuttava sarja. Oon luonut siihen varsin jäätävän addiktion. Ja täysjyväsipseihin. Ja kuivattuihin aprikooseihin. Nää kaikki kolme samaan aikaan nautittuna. Ilmankos mun "kesäkuntoon ratsastamalla kolmessa kuukaudessa" ei ihan tunnu tuottavan toivottua tulosta.

Oon hengissä!

En tiedä että lukeeko tätä kukaan koskaan, mutta anyway. Yritän saada päivitettyä kuulumisia piakoin, täällä maalla oon vaan yksinkertaisesti niin paskan ja hitaan netin varassa, että kaikki tämmönen on ihan tuskaa. Mutta. Mä YRITÄN. Ihan varmasti.

Hirveestikauheesti tapahtuu, ja harmittaa kun ei ehdi/jaksa/pysty niitä tänne kirjotella. Kuviakin ois, mutta niiden lataamisesta on turha edes haaveilla.

Koetan saada jotain aikaseksi mahd. pian, ja päivitän viimeistään seuraavana vapaapäivänä, kun pääsen Manlyyn ja oman netin ääreen.

Niin tosiaan. Suurin ja iloisin uutinen tässä viimeaikoina on ehdottomasti se, että Manlyn asunnon huone vapautui, ja me siis S:n kanssa muutetaan sinne. Tai siis oikeestaan S hoitaa itse muuton ens viikonloppuna, mä kun olen töissä. Pääsen siis vaan suoraan nauttimaan uudesta kodista :D Okei, pakkasin mä itse kaikki vaatteeni sun muut tilpehöörit, joten oikeestaan olisin muutenkin enemmän vaan tiellä. Pojat saa hoitaa.

Lupasin niille jo, että seuraavan kerran kun tuun kotiin niin me vietetään perhepäivä Ikeassa. Jostain syystä ne ei olleet ideasta yhtään niin innoissaan kuin minä.

Heppatyttö -87

Bloghiljaisuutta on kestäny ihan luvattoman kauan. Niin paljon on tapahtunut niin käytännön- kuin tunnetasolla, ettei kirjottaminen vaan oo ollu  päälimmäisenä mielessä.

Viime viikonloppu meni Byron Bayssa Splendour in the Grass -festareilla. Oon alottanu siitä jo kirjottamaan, mutta nyt en jaksa sitä vielä viimeistellä. Ajattelin ihan vaan lätistä pikaseen kuulumisia.

Eli. Kuten aijemmin jo kerroin, sain töitä Aberdeenista, Hunter Valleysta, noin 3h matkan päästä Gosfordista. Oon siis suorittamassa mun toisen vuoden viisumiin vaadittavaa 3kk farmityötä. Oon nyt ollut täällä farmilla viikon ja no. Onhan tää todella erilainen kokemus.  Fiilikset vaihtelee edelleen aika laidasta viereen. Välillä on tosi jees ja välillä taas semmonen olo, että jumalauta seuraava juna ja takas Gosfordiin kiitos. Ehkä pahinta on olla taas kerran erossa S:ta, etenkin kun siis asutaan niin syrjässä, ettei kännykät toimi. Onneksi sentään on netti.

Tää farmi on siis noin puolen tunnin matkan päässä Aberdeenin kylästä, aivan keskellä ei mitään.  Aberdeen on pieni, noin tuhannen asukkaan kylä, jossa on tyyliin baari ja ruokakauppa.  Kaikki muut palvelut on noin tunnin matkan päässä Sconessa, joka sekään ei koonsa puolesta päätä huimaa. Kännykät ei Aberdeenin ulkopuolella enää kuulu, kertoo siis jotain siitä miten syrjässä ollaan.

Asun täällä farmilla, perheeseen kuuluu vanhemmat ja kolme aikuista lasta. Vanhin poika James asuu Sydneyssä, nuorin poika William asuu osittain kotona, osittain työpaikallaan(iso siittola Aberdeenissa), ja mun ikäinen tyttö Adelaide asuu täällä kotona säästääkseen rahaa tulevaan ulkomaanreissuunsa. Tää talo on aussityyliin aika iso, mun käytössä on periaatteessa yks kokonainen siipi, jossa on makuuhuone ja kylppäri. Ihan kiva että on vähän yksityisyyttäkin.

Mun soppariin kuuluu siis tosiaan safkat ja majoitus, sekä auto. Melko jäätävää muuten ajella ekaa kertaa väärällä puolen tietä, kun alla on helvetin kokonen, vanha neliveto Hilux. Olin ehkä salaa toivonu jotain kätsyä pientä tyttötoyotaa, mutta nyt kun mietin, niin sellasella ei pääsi sees tonne tallille.

Maisemat täällä on aivan mielettömät. En ehkä malta olla hehkuttamatta niitä. Vaikka paljon oonkin maailmaa nänhyt, niin nää maisemat menee kyllä heittämällä sinne kauneimpien joukkoon.  Kuvia ei vielä ole, mutta niitä varmasti tulee. On noi valtavat kukkulat ja niityt, isot kengurulaumat ja taivaalla lähes jatkuvasti liitävät kotkat tällaselle kaupunkilaiselle aika pysäyttävä näky. Mulle tulee mieleen Babe, urhea possu –elokuvan maisemat.  Ja hevosia täällä on ihan pirusti. Hunter Valleyn alue onkin tunnettu paitsi viineistään, myös hevosistaan.

Meillä täällä on jokseenkin keskikokoinen farmi, 4000 eekkeriä(mitä ikinä se sitten suomalaisilla mittasysteemeillä onkaan...tarkistin, vajaa 2000 hehtaaria.). Meillä on noin 250 lehmää ja 70 hevosta, sekä kaks koiraa ja aivan jumalaton riiviö kissanpentu. Mun vastuulla on kuus poolohevosta, vastaan niistä aikalailla alusta loppuun yksin. On muuten ihan joka jeesuksen lihas melkosen kipeä, kun pitkähkön tauon jälkeen yhtäkkiä ratsastat 6h päivässä. Jotain kertoo se, että viikon kohokohta oli kun äitin lähettämät kahdet ratsastushousut tuli perille. Tulee meinaan myös melko kivoja ruhjeita, kun ratsastaa 6h päivässä henkkamaukan farkuilla.

Nyt tosin joudutaan vähän sumplimaan tota hevostelua, mä kun olen ens viikkoon asti ratsastuskiellossa. Viime viikolla ratsastin yhtä nelivuotiasta samalla taluttaen rinnalla toista hevosta(täällä ihan normaalia, kaikissa kolmessa askellajissa), kun mun hevonen lähti lapasesta, ja meikä tulla tömähti tontiin naama ja olkapää edellä. Naama nyt ei paljoa damagea kärsinyt mustaa nenää ja kuhmua lukuun ottamatta, mutta olkapäässä meni joku vähän pahemmin pieleen. Murtumaa ei ole, mutta siinäpä se sitten onkin. Todennäköisesti siellä on jotain repeämää sun muuta, ens viikolla ultrataan. Saas nähä. Kipee se ainakin on, eikä kättä tarvii juuri nostella.

Tästä varmaan oikeesti tulee joku heppablogi, koska vietän tällä hetkellä aikaa enemmän hevosten kuin ihmisten kanssa. Asukuviakaan ei varmaan vähään aikaan heru, kun asussa vaihtuu silloin tällöin vaan ratsastushousujen ja teepaidan väri. no, lupaan kuvata ainakin niitä maisemia jos ei muuta. 

Semmosta. Katellaan mitä tästä tulee. Odotan jo ainakin pian alkavaa karjanajoa, sekä tulevaa poolokautta.

Leidi landella

Täällä ollaan landella. Ja muuten niin keskellä ei mitään että huh. En oo ikinä ollut näin eristyksissä.

Oon aika poikki, varmaan huomenna vois koittaa jaksaa kirjotella vähän enemmän.

Mutta kaikki ok, maisemat ihan huikeen kauniita, ja hevoset ja ihmisetkin varsin mukavia. Enköhän mä täällä pärjää. :)

Take a risk, take a chance

Piti kirjotella ihan jostain muista asioista, mutta pää lyö nyt niin tyhjää, ja olo on niin hämmentynyt, että menköön.

Mun elämä tulee muuttumaan tämän viikon jälkeen ihan hurjasti.

Pistin meinaan perjantai-iltana muutamia hakemuksia Gumtreen kautta, lähinnä tallihommiin ja tuota toisen vuoden viisumia silmällä pitäen. Ja niinhän siinä sitten kävi, että jo seuraavana iltana soi puhelin, ja mulle tarjottiin farmihommia Hunter Valleysta. Tarkemmin sanottuna mun työnkuvaan kuuluu jonkin verran puljaamista karjan kanssa, mutta pääasiassa hoidan ja treenaan kuutta poolohevosta. Tervetuloa rautaiset vatsalihakset! Pesti kestää sen 3kk, eli saan tällä kuitattua mun toisen vuoden viisumin.

Töitä mulla on kuutena päivänä viikossa. Muutan tälle farmille asumaan, mikä tarkottaa sitä, että mun ja S:n kuvio muuttuu aika helvetisti. Välimatkaa tulee olemaan se nelisen tuntia. Saa nähdä miten saadaan homma rullaamaan. Etenkin kun farmi on sen verran syrjässä, että kännykkäkuuluvuutta ei ole. Netti sentään toimii. Onpahan varsinainen Australia experience.

Aloitan tosiaan hommat jo ensi viikolla. Tällä hetkellä fiilikset heittelee ihan laidasta viereen, innostuksesta puhtaaseen kauhuun.

Toisaalta tuntuu ihan mahtavalta päästä taas ratsastamaan, ja puljaamaan hevosten kanssa aikalailla 247. Mulla on tallikuvioita ajoittain niin valtava ikävä. Ja tällä saan hoidettua sen mun toisen vuoden viisumin, ei sitten tarvitse sitäkään enää murehtia, ja jää koko paras kesä ja kevät vielä jäljelle. Ja vaikka välimatkaa mun ja S:n välille tuleekin se nelisen tuntia, niin australialaisittain se on vain neljä tuntia. Toisin sanoen vois olla aika paljon pahempikin.

Hirvittää vaan jättää kaikki se, mitä tänne on ehtinyt rakentaa, enkä todellakaan haluais palata takas minkään näköiseen kaukosuhderumbaan. Lisäksi rugbyn lopettaminen, tai jäihin laittaminen, tuntuu ihan vitun pahalta. Just kun aloin sitä kautta saada kavereita, oon kehittyny varsin nopeesti, ja saanut kentälläkin jo kohtuullisesti peliaikaa.

Alunperinhän mun ei ollut edes tarkoitus metsästää sitä toisen vuoden viisumia, koska mietittiin, että pistetään vaan suoraan ne isommat pyörät pyörimään sitten kun sen aika tulee. Mutta koska työn saaminen osoittautuikin varsin helvetilliseksi projektiksi, ja esim. meidän asumiskuviot ei edelleenkään ole missään virallisissa kirjoissa, kiitos erittäin hankalaksi ja vittumaiseksi tehdyn vuokraussysteemin(taas oppii kummasti arvostamaan Suomen systeemeitä, kun kiinteistövälitystoimistossa sua kertaalleen itketyttävät), päädyttiin siihen lopputulokseen, että mun kannattaa se toinen vuosi hoitaa kuntoon, ja näin ollen saadaan vähän lisää aikaa kaikelle. Se De Facto -viisumin saaminen kun vaatii niin hitonmoisen paperishown, ja rahaakin saa pulittaa aika pirun pitkän pennin. Tää antaa yhden "helpon" ja edullisen vuoden lisää.

Jotenkin vaan välillä tuntuu, että koko maa kusee silmään kerta toisensa jälkeen. Tänne tullessa ainut toive oli saada elää normaalia arkea rakastamani ihmisen kanssa. Ikinä en olisi uskonut, että siitä tulisi näin helvetin vaikeaa.

Phuuh. Sori todella sekava teksti. Sekavia on mun tunteet ja ajatuksetkin.

Taidanpa keittää vielä kupillisen kahvia. Sit hyppään junaan ja puksuttelen Wyongiin heppatarvikeliikkeeseen hankkimaan hanskat ja chapsit. Ridahousut -ja kengät tulee postipaketissa Suomesta, halvempi ratkaisu kuin ostaa kaikki uutena.

Muuten tää viikko kuluu aika pitkälti pakkailun ja panikoinnin merkeissä. Lisäksi tosiaan keskiviikkona suunnataan Manlyyn, ja illalla sitten State Of Origin!!!! Vähänkö ootan paljon!

Levikset repee

Noniin. Nyt siistä mun pienestä projektistani sitten. Eli kyseessähän on tietysti farkkujen tuunaus, tarkemmin sanottuna DIY farkkushortsit.

Oon jo jonkin aikaa halunnut korkeavyötäröisiä farkkushortseja. Oon kuitenkin edelleen vähän skeptinen ton korkeen vyötärön suhteen, eikä mistään oo muutenkaan löytynyt niitä tarpeeksi kivoja ja hyvin istuvia. Ongelma nimittäin ainakin täällä puolen maailmaa tuntuu olevan niiden olematon pituus. En tiedä kenen mielestä on ihan ok että puoli persettä ja alushousut vilkkuu lahkeista takaapäin, mutta sitä täällä näkee ja paljon. Ja no. Mulle on tota persosastoa ja reisiä siunattu sen verran, että sekä oman että yleisen viihtyvyydenkin takia haluaisin pitää kankkuni ja selluliittini piilossa. Ei sillä, en kyllä haluais niitä nähdä paljaana kenelläkään muullakaan, mutta ei tuota kankut paljastavaa muotia oikein pakoonkaan pääse.

Eli. Ei siis muuta kuin kierrokselle second hand shoppeihin, tarkotuksena metsästää halvat ja istuvat farkut, joista sitten askarrella just semmoset shortsit kuin itse haluan. Ja Tadaa!

Löysin kuin löysinkin farkut, vieläpä todella hyväkuntoiset Levikset. Hintakaan ei ollut paha, vaan 10aud. Ei kyllä kauaa tarvinnut miettiä. Aavistuksen tuntuivat tiukalta vyötäröstä, mutta kyllähän nää talvivarastot pitää shortsikeleihin mennessä sulatella muutenkin, eli ei anneta sen häiritä.

 Kyseessä onn siis varsin korkeavyötäröiset Leviksen 517:at

Kassalla odotti vielä yks iloinen yllätys. Oranssilla hintalapulla varustetut kamat oli -50% alennuksessa. Lopulta hintaa jäi siis vaan 5aud, eli noin 3e.

Itse pöksyt oli sellaisenaan aika jäätävät. Tässä lähtötilanne:

Uuu beibe.

No. Kuvittelin ne valmiit shortsit mielessäni, ja totesin, että nää vois toimia. Tarvittaisiin vaan sakset, ratkoja, raastinrauta ja valkaisuainetta.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan siis pätkäisin lahkeet sopivan mittaisiksi, hapsutin lahkeet ratkojalla, kulutin pintaa raastinraudalla, ja lopuksi heitin pökät vielä ämpäriin ja valkaisuainetta perään. Helppoa kuin heinänteko. Onnistui jopa tällaselta suhteellisen käsityötaidottomalta. Alla vielä sama homma step by step -meiningillä.

Leikkaa lahkeet halutun mittaiseksi. Muista jättää hapsutusvaraa. Näitä leikkasin vielä lyhyemmäksi, jätin vaan alkuun ihan reilusti pituutta ja lyhentelin pikkuhiljaa, ettei käy vahinkoa.

Hapsuta lahkeet nurjalta puolelta ratkojalla.

Kehiin tulee raastinrauta. Toi pienikoloinen sitrusraastin(?) on siis se mitä tarvitaan. Kannattaa ehdottomasti raastaa lahjetta poikittaisessa suunnassa, ei tuu reikiä niin helposti, vaan ne valkoset kuidut pysyy ehjänä-->paremman näköinen lopputulos. Farkkupölyä tulee aika paljon, eli melkein kannattaa homma tehdä ulkona, tai ainakin varautua imuroimaan tätä höttöä vielä viikonkin päästä.

Sit pökät ämpäriin ja reilu loraus valkaisuainetta perään. Pöksyjen ei tarvii mitenkään uida siinä aineessa, kunhan sitä vaan on varmasti joka kohdassa. Tän huomaa siitä, että kangas lämpenee aineen alkaessa vaikuttaa. Aine muuten muuttuu tumman oranssiksi, tätä ei kannata säikähtää. Hanskoja suosittelen ihan ehdottomasti, muuten kärsii kädet. Haisee myös ihan hirveelle, eli ämpäri kannattaakin iskeä ulos jos mahdollista. Kääntele pöksyjä silloin tällöin ja tarkkaile, miten lähtevät vaalenemaan. Aine on yllättävän ytyä kamaa, ja väri haalistuu tosi nopeasti.

Kun haluttu väri on saavutettu, ei muuta kuin pökät pois ämpäristä ja pesuun. Koska me käytetään talonyhtiön pesutupaa, pesin noi ensin kertaalleen lavuaarissa ihan käsin, välttääkseni valkaisuaineen joutumista koneeseen ja siten mahdollisesti pilaavan seuraavan käyttäjän vaatteet. Samasta syystä myös pyöritin koneen lyhytohjelmalla läpi tyhjänä sen jälkeen, kun olin  pessyt nuo. Shortsit haisevat edelleen vähän valkaisuaineelle, haju siis todennäköisesti lähtee vasta ajan kanssa. En tiedä oisko kannattanu käyttää esim. tujumpaa pesuohjelmaa, en viitsinyt ottaa riskiä ja pesin ihan samalla ohjelmalla kuin normaalistikin.

Tässä sitten lopputulos. Lahkeiden hapsut vaatii vielä vähän siistimistä, mutta muuten oon kyllä enemmän kuin tyytyväinen!

Ja vielä takaa. Yritin ottaa kuvan missä noi ois mulla päällä, mutta huonon valaistuksen takia siitä ei tullu mitään. No, tuskin menee kauaa niin noi pääsee ihan käyttöön. Aurinkoista päivää odotellessa!

Semmoset! Seuraavana listalla ois mustien farkkujen metsästys, ja sama homma valkaisuainetta lukuunottamatta! Mennään Manlyyn taas keskiviikkona, jospa sieltä Second Hand shoppien taivaasta löytyis projektiin sopivat pöksyt :) 

edit: Unohdin mainita, että lahkeet kannattaa ehdottomasti ommella ympäri tuosta hapsutuksen yläreunastam ettei purkaannu liikaa. Omani saan ommeltua tiistaina, ja mun äärimmäisen rajallisten taitojen takia aattelin ihan vaan vedellä pari kierrosta siksakkia. Kukin tyylillään.

joku kiva otsikko tähän.

No en minä eilen mihinkään salille menny. Tietenkään. Ja no, oishan se ollut ehkä vähän turhaa muutenkin, kun S toi kotimatkalla päivälliseksi pizzaa. Ja sit saatoin ruokajuomaksi ottaa pari kaljaa. Hukkaan ois menny hyvä treeni.

onpas kiva ilme..not.

Katoin muuten illalla Geordie Shorea, tää oli eka kerta kun sen kummemmin törmään tähän englantilaisen älykkään viihteen kulminoitumaan (tiiän, oon vähän jäljessä.). Siis ei helvetti. Ei kait semmosia ihmisiä voi oikeesti olla? Luulin että Jersey Shore aiheuttaa maksimaalista myötähäpeää, mutta paskat. Snookihan vaikuttaa suorastaan älykkäältä noihin brittiläisiin kanssasisariinsa verrattuna. Pitää ehkä metskaa kaikki tuotantokaudet jostain, voi sitten aina krapulamorkkiksissa pitää GS maratonia ja miettiä, että oon oikeestaan ihan ok tyyppi.

 

Tänään ollaan vaan nautittu S:n vapaapäivästä. Se kävi aamulla levykaupassa, ja minä sillä aikaa urheilukaupassa vaihtamassa pieleen menneen hammassuojaostokseni. Nyt on toimivat suojat, vielä kivempi ois jos mahtui pistään suun kiinni. Pitänee ehkä keittää ne vielä kertaalleen ja koettaa muokata vähän paremmin.

Ainiin. Kävin mä vielä viemässä taas kerran yhen työhakemuksenkin. Tällä kertaa semmoseen pieneen leipomoon, kun niillä oli kyltti että paikka auki. Oon sinne hakenut jo kerran aijemminkin eikä kukaan ottanu yhteyttä. Mutta no, yrittänyttä ei laiteta ja periksi ei anneta.

tekonahkajakku - Phobia (second hand) / reikäteeppari - Factorie / pitsinen alustoppi - Vero Moda / jegginssit - Pieces / popot - Converse

Levykaupan ja urheilukaupan jälkeen käytiin vielä second hand shop -kierroksella. Mulla on tässä jonkin aikaa ollu mielessä pieni projekti, jota vihdoin pääsen toteuttamaan. Alla pieni sneak peek siihen, mitä seuraava postaus tulee pitämään sisällään.

Women's rugby is what we play

Jahas. Tän iltaiset treenit on peruttu. Harmittaa, koska viikonlopun jäljiltä ois taas hulluna motivaatiota treenaamiseen, etenkin kun mulle uhattiin luvattiin lisää peliaikaa ens lauantain otteluun.

Pitäisköhän lähtee vaikka salille kurittaan juoksumattoa... Hmm. Harkitaan asiaa. Ja siis siksi salille, että tää kaupunki on yks helvetinkokoinen kukkula, täällä ei oikeasti ole tuota 200m rantapätkää lukuunottamatta mitään muuta kuin ylämäkiä. Niin muka timmi ja fitti kuin haluisinkin olla, niin fakta on se, että meikäläisen perse ei ihan oikeasti kestä noita mäkiä. Ja juokseminen asfaltilla on muutenkin vähän kökköä. Mun lempparipururata on tulvinut jo varmaan kuukauden. Ai joo. Ja tuolla sataa. Taas kerran

Tuliko jo tarpeeksi tekosyitä? Todennäköisesti tää mun juoksumattohimotus häviää yhtä nopeasti kuin tulikin, mutta katotaan.

No, koska mulla ei enää oo kiire junalle, voisin keitellä kupin kahvia ja vihdoin tehdä semmosen summa summarumin aiheesta kostea urheilullinen viikonloppuni. Kuvia ei (luojan kiitos) ole, mutta ei hätää. Jo pelkät mielikuvat on varmasti enemmän kuin tarpeeksi.

Perjantaina oli siis ihan koti-ilta, koska lauantaina aikainen herätys. Lisäksi S jäi jumiin töihin, ja tuli kotiin vasta yheksän jälkeen illalla. Mä kulutin iltapäivän siivoomalla ja pyykkäämällä, ja onnistuin siinä sivussa polttamaan S:n pyjamahousut. Saatti meinaan käydä niin, että ne housut jäi vähän kosteiksi, ja aattelin sitten hirveen kätevästi kuivattaa ne meidän lämmittimen päällä. Kyllä, juuri sen sähköllä toimivan ja kuumaa ilmaa puhaltavan lämmittimen, jossa lukee isolla että "Do not cover". Kerkesin kääntää selkäni ehkä minuutiksi ja viikata pari paitaa, kun aloin ihmetellä, että miks haisee palanu. No ne flanelliset pyjamahousuthan ne ilosesti savusi sen lämmittimen päällä.

"These pants have survived through two euro trips. Yet they didn't survive one afternoon with you."

 Tosta kuvasta ei ihan näy, mutta niihin pöksyihin paloi siis koko matkalle semmonen tummahkon ruśkea viiru. Hups. Oon kyllä semmonen vuoden housewife että.

No mutta olipas hirveen jännää. Jos nyt sit siitä rugbysta ja lauantaista. Tarkoitus oli siis pelata Sydneyssä, ja hypätä pelin jälkeen S:n ja Cookien kyytiin ja ajella Lithgowhun illaksi moikkaamaan poikien lapsuudenkavereita, sekä seuraamaan Wallabies-Lions peliä. No vaan kuinkas sitten kävikään..

Lauantai alkoi aamukiukuttelulla. Edellispäivänä hankitut hammassuojat osottautui ihan paskaksi ostokseksi (eivät muotoutuneet yhtään, menivät röpelöisiksi, ja paketistä puuttui siihen kuuluva geeli), ja vanhat suojat oli tietty siihen hätään hukassa. Jännitys, kiire ja nälkä sai hermot kiristymään ihan huolella, mutta lopulta päästiin ulos kämpiltä. Käytiin aamupalalla Jimmy G's kahvilassa, vetäsin semmosen rekkamiehen annoksen munakasta ja pekonia. Pysyispähän tyttö tolpillaan koko päivän (rugby, mikä ihana tekosyy syödä).

Bussi poimi mut kyytiin siinä yhdentoista pintaan läheiseltä huoltoasemalta. Pelimatka suuntautui siis Sydneyyn, pelattiin Sydney Universitya vastaan. Sydney Uni on Australian paras mimmijengi, eli porukka oli aika pähkinöinä. Menomatka Sydneyyn sujui suht rauhallisissa merkeissä. Allekirjoittanut keskittyi lähinnä pidättämään jäätävää pissahätää ja kysymään valmentajalta, onko ihan ihan pakko pelata jos pelottaa (Valmentaja siis päätti vasta edellistorstain treeneissä iskeä mut kentälle tässä pelissä, ihan kiva, mutta mulla oli alla vasta muutamat treenit, eikä olo ollu mitenkään hirveen luottavainen).

Sydneyn päässä ei kuitenkaan jäänyt liikoja aikaa miettiä, siinä vaiheessa kun saatiin bussi parkkiin, oli pelin alkuun aikaa vajaa tunti. Eli ei muuta kun kamat päälle ja lämmittelemään. Kenttä oli aika eh..mielenkiintoisessa kunnossa, enemmän varmaan hiekkaa ja mutaa kuin nurmikkoa. Kiva. Paikanpäällä selvisi myös, että meillä on mua lukuunottamatta vaan yks vaihtopelaaja, eli kenttä kutsuis, halusin eli en. Ensimmäinen loukkaantuminen (aivotärähdys&murtunut nenä) sattui jo muutama minuutti aloituksen jälkeen. Ei auttanut kuin pitää sormet ja varpaat ristissä ja toivoa, että muut likat pysyis ehjänä, ja mun peliaika ois mahdollisimman lyhyt. Näin onneksi lopulta kävikin, ja pyörähdin kentällä vain muutamat viimeiset minuutit. Nyt se on kuitenkin tehty, ja jäi hyvä mieli. En mä ollutkaan niin hukassa kuin pelkäsin! lisäksi vastapuolen winger sattui olemaan mua pienempi, ei pellottanutkaan niin  paljoa :D Ens viikonloppuna saan kuulemma pelata jo pidemmän pätkän, jee!

Lopputulos oli muuten ihan mahtava, hävittiin vain yhden try:n verran. Kaikki olikin ihan fiiliksissä, koska tosiaan vastassa oli sen luokan joukkue, että oletettiin niiden pieksevän meidät ihan kuus nolla.

S:n ja Cookien oli tarkoitus tulla kattomaan peliä hetkeksi, mutta pojat olivat eksyneet matkalla, eikä niitä näkynyt vielä pelin päätyttyäkään. Hyppäsin siis muiden mukana bussiin, ja suunnattiin vastapuolen tyttöjen kanssa kaljalle jengin yhteistyöpubiin. Siinä vaiheessa kun S ja Cookie selvisivät paikan päälle, oli mua alkanut houkutella jatkot meidän jengin kanssa, ja lopulta pojat päätyivätkin ajelemaan LIthgowhun keskenään mun jäädessä tyttöjen matkaan.

Voi luoja millanen matka se olikaan.

Juotiin siis yhdet siinä pubissa, jonka jälkeen pitikin jo kipittää bussille ja kohti Newcastlea. Nelituntiseen bussimatkaan mahtuikin sitten vaikka mitä. Ihan liikaa juotavaa, beer bong, parikin ykkösellä juotua kaljaa (jos joku on täälläpäin maailmaa ollut tietää varmaan laulun: "Here's to ***, she's true blue, she's a piss pot through and through. She's a bastard so they say. She tried to go to heaven but she went the other way, she went down down down down..." kun päästään tuohon down -kohtaan, joutuu se, jonka nimi mainittiin aluksi, juomaan juomansa loppuun ykkösellä), yhteislaulua, sanotuksia ei tänne edes kehtaa pistää, ja no. Mitä nyt voi kuvitella kun suljetaan 20 tyttöä ja kolme pakastearkullista alkoholia yhteen bussiin neljäksi tunniksi. Oi voi. Matkalla sain myös lempinimen Sweden. En edelleenkään tiedä miksi, kuulemma se kuulostaa kivemmalta kuin Finland. Ok.

Newcastlessa bussi jätti meidät kotikentän laidalle. Kotistadionille oli pystytetty iso screeni ja kisakatsomo Wallabies-Lions -peliä varten. Käytiin pyörähtämässä siellä hetki, mutta koska Australia oli niin pahasti häviöllä, ja porukka oli varsin humalaista, päädyttiin jatkamaan iltaa yhden jengiläisemme luona. Siellä sitten katottiin tää onneton matsi loppuun, ja samalla pelattiin mm. wine pongia. Allekirjoittaneen kohdalla varsin huono idea, sen jälkeen meinaan vähän pätkii. Lähdettiin keskustaan porukalla, mutta baariin johon oli tarkoitus mennä maksoi 15aud sisään. Mulla ei ollut edes sen vertaa käteistä, ja muutenkin alkoi alkuilta tehdä tehtävänsä. Lopulta päädyin toisen jengiläisemme kaverin kyydillä takas lähtöpisteeseen, jossa sammuin kuin saunalyhty. Kellohan oli tässä kohtaa ehkä yks yöllä. Selkeästi kaipaan lisää treeniä eritoten kolmatta puoliaikaa silmälläpitäen.

Aamulla heräilin jo ennen kahdeksaa ihan jäätävään vessahätään ja siihen. että paleli ihan helvetisti. Nukuin semmosen taiteltavan retkipatjan päällä, enkä ollut hoksannut siellä välissä olevaa makuupussia. Vähän aikaa siinä vielä lämmittelin, mutta koska tytöt heräilivät jo muutenkin, niin totesin, että parasta varmaan hoitaa mahdollisimman pian alta pois tää 1,5h junamatka kotiin, ennenkuin kankkunen iskee oikein huolella. Siispä olin jo yhdeksän jälkeen tutisemassa junassa. Oli muuten pitkä puolitoistatuntinen se. Eilisten pelikamppeiden kuraamat vaatteet ja kaljalta haiseva huppari(kiitos vuotaneen beer bongin) ei mitenkään helpottanu mun oloja. Sen verran tsemppasin mun walk of shamella, että poikkesin ruokakauppaan hamstraamaan darramätöt.

Päivä menikin nukkuessa, tuijottaessa Weedsiä, syödessä ja odotellessa S:ää kotiin. Herralla kun oli tahollaan myös vähän villimpi ilta, ja kotimatka kesti ja kesti. Pääsi sekin sitten lopulta kotio.
Koko päivän torkkumisesta huolimatta annoin periksi jo iltakahdeksan aikaan ja kömmin nukkumaan ja nauttimaan seuraavan yön liskodiskosta.

Oli kyllä niin huippu reissu. Oon niin ilonen, etten hetkellisessä motivaatiopulassani antanut periksi. Nyt on meinaan taas semmonen fiilis, ettei malttais odottaa seuraavia treenejä, saati sitten ens viikonlopun peliä.

P.S. nyt kun sain tämän ajatusten aivopierun puserrettua ulos itsestäni, olen sen verran rasittunut, että taidan suosiolla siirtää sen punttiksen vaikka huomiselle. Pyjama on ihan liian mukava, ja Weeds ihan liian koukuttava,

minä ja tekniikka ei olla kavereita.

Haluaiskohan joku tekniikan ihmelapsi muokata mulle tän blogin kondikseen ilman että mun tarvii laittaa tikkua ristiin? Menee herrrrrmo. En osaa, en ymmärrä, en jaksa.

Piti kirjoittaa aiheesta ryyppyreissu rugbyreissu nyt aamusella, mutta koska mulla ehkä leviää tän bloggerin kanssa pää, niin jatkan aiheesta illalla treenien jälkeen vähän matalammalla verenpaineella.

Nambucca Heads + Lithgow

VIHDOIN saan aikaiseksi kirjoitella viikon takaisesta (hyi mua) reissusta Nambucca Headsiin ja Lithgowhun. Onhan tässä kestänytkin jo. Mulla vaan on ollu niin hirvee darra väsymys päällä lauantaisen rugbypelin ja sitä seuranneiden ryyppäjäisten aktiviteettien seurauksena, että hyvä jos oon jaksanu konetta avata. Lähes koko sunnuntai meni muutenkin ilman konetta, kun se seikkaili S:n mukana Lithgowssa, ja allekirjottanut seikkaili, no, missä lie. Tästä lisää.

varsin sateinen ja sumuinen ajomatka

Nyt takas sinne Nambucca Headsiin kuitenkin. Koetan mun jumiaivoilla muistella edes suunnilleen mitä tapahtu, ja koska kuitenkin unohdan puolet, niin kuvat sitten puhukoot puolestaan.

Nambucca Heads

Eli. Sunnuntaina ajeltiin Manlysta takaisin kotio, ja saatiin Cookie yökylään. Jokseenkin reipashenkisen lauantain seurauksena sipattiin kaikki jo ennen kymmentä. Ihan hyvä niin, aamulla kun herätys olis jo kuudelta(koska allekirjoittanut ei krapulaltaan väsymykseltään jaksanut pakata edellisenä iltana... Vissiin unohdin tätä päätöstä tehdessäni, etten myöskään ole aamuihminen.

noihin kiviin oli maalattu kaikenlaista muistokirjoituksista kosintoihin

No. Hyvän liskodiskon jälkeen heräsin helvetin väsyneenä ja kärttyisenä kuudelta soivaan kelloon. Mur. Pari kuppia kahvia alle, ja eikun pikapakkaus. Ei pitäis ihmisen harrastaa mitään niin vaativia aktiviteetteja siihen aikaan aamusta, huomasin meinaan myöhemmin, että oli melkoisen villit pakkailut mukana. Mm. valmiiksi likaset farkut. Hyvä minä. Onneksi tiedossa ei ollut muuta kuin maanantai-ilta talviuntaan nukkuvassa lomakylässä, eli aika sama vaikka ois pyjamassa hiihtäny menemään.

Nambucca Heads

Seiskan maissa pussasin S:n hereille ja sanoin heipat, ja eikun auton nokka kohti pohjoista. Yllättäen vettä satoi taas kerran kuin saavista kaatamalla.

etsi kuvasta sateenkaari

 Jaksettiin jopa pari tuntia ajella ja päästiin Port Macquarieen asti ennen ekaa pysähdystä. Sielläkin pysähdyttiin vaan pikaselle aamupalalle Pie Shoppiin, ja tankkaamaan lisää kahvia. Oli muuten hyvät piirakat, nams. Ostin vielä jonkun jeesuksen kokosen vaniljaleivoksen, jota sitten puputin pikkuhiljaa iltaan asti. Oli meinaan tällaselle hyvin harvoin sokeria syövälle ihan pikkkkasen makea pommi kerralla nautittavaksi.

Tällanen kyltti oli Nambucca Headsin rannalla. Ei nähty hyljettä, mutta mitä ilmeisimmin siellä semmonen asuu

 Taas jatkettiin matkaa, ja yhtä Mäkkäriin tehtyä pissapaussia(ja kahvitankkausta) lukuunottamatta ajeltiin suoraan perille. Vesisade helpotti onneksi vähän ennen Nambucca Headsia, siihen asti olikin satanut ihan kaatamalla. Kulutin aikaa yrittäen bongata koaloita, näkyi meinaan parikin koaloista varoittavaa kylttiä tienvarressa. Yhtäkään en kuitenkaan nähnyt. Höh. Oon vakaasti päättänyt nähdä luonnovaraisen koalan täällä ollessani. Jotain sentään bongasin, nimittäin jälleen kerran yhden koala sanctuaryn. Sinne on päästävä.

Cookie kävi tsekkaamassa ne pari taloa pois alta, ja sen jälkeen päästiin vihdoin hetkeksi istahtamaan. Otettiin huone Leagues Clubin yhteydessä toimivasta motellista. huone osottautui oikein mukavaksi ja siistiksi, ja kivana lisänä aivan mahtavat näköalat takapihan puutarhaan ja merelle. Cookie varasti parisängyn, joten mun oli tyytyminen perus- kasikymppiseen sänkyyn. No, kapoisuudestaan huolimatta se oli varsin mukava, joten yön vanhaksi pääsisin varmasti.

Molempia laiskotti sen verran, että päätettiin kävelyn sijasta vaan ajella paikka ympäri. Käytiin käppäilemässä rannalla, voi juma miten lujaa siellä tuuli. Meri myrskysi ihan hulluna, ja näytti oikeesti pelottavalta.

Kun oltiin hyvin nopeasti saatu tuulesta ja sen mukana lentävästä merivedestä ja hiekasta tarpeeksemme, kipaistiin pienen burgeripaikan ja viunakaupan kautta takas hostellille. Ostettiin siis illan rugbya varten sikspäkki ja valkkari puoliksi. Loppuilta menikin sitten ihan vaan möllöttäessä, katottiin peli, haettiin kaupasta iltapalaa, ja oltiin taas unten mailla jo hyvissä ajoin.

kuvaaminen oli jokseenkin mahdotonta tosi kovan tuulen takia

Seuraavalle päivälle  oli vielä muutama asuntonäyttö, mutta päästiin onneksi suht hyvissä ajoin lähtemään. Taas samat 6h autossa parin kahvitauon kanssa, ja neljän aikaan oltiin takaisin Sydneyssä. Cookie jätti mut juna-asemalle, josta hyppäsin ensin keskustaan menevään junaan, ja sieltä vaihto toiseen junaan ja suunnaksi Springwood. S poimisi mut Springwoodista kyytiin, ja jatkettaisiin länttä kohti Lithgowhun.

Juna oli myöhässä, mutta niin oli myös S. Motarilla oli sattunut kolari, joka ilosesti ruuhkautti jo valmiiksi helvetillisen tien entisestään. Mun oli tarkoitus mennä S:n mummolle odottelemaan, mutta enhän minä pöljä sinne pimeässä löytänyt. Päädyin sitten istumaan kamoineni päivineni aseman parkkipaikalle S odottamaan. Tässä vaiheessa iltaa oli mulla matkustusta takana semmoset 7h, ja ihan pikkasen alkoi kypsyttää. Oli vielä ihan helkkarin kylmäkin. Onneksi S tuli kuitenkin suht pian, ja päästiin jatkamaan matkaa. Eka haettiin kuitenkin burgerimestasta kanahampurilaiset, ja käytiin syömässä ne S:n mummolla.

Vihdoin, noin 11h matkustamisen jälkeen päästiin Lithgowhun. Vähän aikaa nuokuttiin ja katottiin telkkarista tulevaa Yes Mania, kunnes uni vei voiton.

parit eukalyptuspuut siellä

 S heitti aamulla autonsa huoltoon. Tällä reissulla oli tarkoitus saada mun hammas kuntoon, mutta hampilääkärillä ei ollut aikoja. No voi harmi. Mä niin tykkään hammaslääkäreistä. Napattiin S:n äitin auto alle, ja käytiin yhdellä näköalapaikalla. Varsin hienot oli näkymät. Vielä kun sattui ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä, niin mikäs siinä ollessa ja ihmetellessä . Haettiin lounaaksi kinkkimätöt ja sit vaan odoteltiin, että S sais autonsa takaisin ja päästäis kotiin.

Jotenkin tää kirjottaminen tökkii ihan sikana. Huoh. Eipä tossa enää suurempia ollut muutenkaan, saatiin auto alle ja päästiin kotimatkalle. Vihdoin oli auton lämmitinkin korjattu, oli varsin luksusta kun ei tarvinnut palella. Kotona kaaduin aikalailla suorilta nukkumaan, sen verran mahtui parille päivää matkustamista, että ihan vähään aikaan ei vastaavaa reissua huvita tehdä.

ja päivän asuna toimi seuraavanlainen tyylipläjäys :D

Kuvat on Nambucca Headsista ja Lithgowsta. Teksti tökkii ihan huolella, en vaan jotenkin saa itsestäni irti nyt yhtään mitään. Onko muka reilua, että yhen päivän juopottelusta hauskanpidosta kärsitään kaks päivää krapulaa väsymystä. No ei oo.  Palataan tähän astetta kosteempaan pelireissuun vaikka huomenna.

Lithgow