Heppatyttö -87

Bloghiljaisuutta on kestäny ihan luvattoman kauan. Niin paljon on tapahtunut niin käytännön- kuin tunnetasolla, ettei kirjottaminen vaan oo ollu  päälimmäisenä mielessä.

Viime viikonloppu meni Byron Bayssa Splendour in the Grass -festareilla. Oon alottanu siitä jo kirjottamaan, mutta nyt en jaksa sitä vielä viimeistellä. Ajattelin ihan vaan lätistä pikaseen kuulumisia.

Eli. Kuten aijemmin jo kerroin, sain töitä Aberdeenista, Hunter Valleysta, noin 3h matkan päästä Gosfordista. Oon siis suorittamassa mun toisen vuoden viisumiin vaadittavaa 3kk farmityötä. Oon nyt ollut täällä farmilla viikon ja no. Onhan tää todella erilainen kokemus.  Fiilikset vaihtelee edelleen aika laidasta viereen. Välillä on tosi jees ja välillä taas semmonen olo, että jumalauta seuraava juna ja takas Gosfordiin kiitos. Ehkä pahinta on olla taas kerran erossa S:ta, etenkin kun siis asutaan niin syrjässä, ettei kännykät toimi. Onneksi sentään on netti.

Tää farmi on siis noin puolen tunnin matkan päässä Aberdeenin kylästä, aivan keskellä ei mitään.  Aberdeen on pieni, noin tuhannen asukkaan kylä, jossa on tyyliin baari ja ruokakauppa.  Kaikki muut palvelut on noin tunnin matkan päässä Sconessa, joka sekään ei koonsa puolesta päätä huimaa. Kännykät ei Aberdeenin ulkopuolella enää kuulu, kertoo siis jotain siitä miten syrjässä ollaan.

Asun täällä farmilla, perheeseen kuuluu vanhemmat ja kolme aikuista lasta. Vanhin poika James asuu Sydneyssä, nuorin poika William asuu osittain kotona, osittain työpaikallaan(iso siittola Aberdeenissa), ja mun ikäinen tyttö Adelaide asuu täällä kotona säästääkseen rahaa tulevaan ulkomaanreissuunsa. Tää talo on aussityyliin aika iso, mun käytössä on periaatteessa yks kokonainen siipi, jossa on makuuhuone ja kylppäri. Ihan kiva että on vähän yksityisyyttäkin.

Mun soppariin kuuluu siis tosiaan safkat ja majoitus, sekä auto. Melko jäätävää muuten ajella ekaa kertaa väärällä puolen tietä, kun alla on helvetin kokonen, vanha neliveto Hilux. Olin ehkä salaa toivonu jotain kätsyä pientä tyttötoyotaa, mutta nyt kun mietin, niin sellasella ei pääsi sees tonne tallille.

Maisemat täällä on aivan mielettömät. En ehkä malta olla hehkuttamatta niitä. Vaikka paljon oonkin maailmaa nänhyt, niin nää maisemat menee kyllä heittämällä sinne kauneimpien joukkoon.  Kuvia ei vielä ole, mutta niitä varmasti tulee. On noi valtavat kukkulat ja niityt, isot kengurulaumat ja taivaalla lähes jatkuvasti liitävät kotkat tällaselle kaupunkilaiselle aika pysäyttävä näky. Mulle tulee mieleen Babe, urhea possu –elokuvan maisemat.  Ja hevosia täällä on ihan pirusti. Hunter Valleyn alue onkin tunnettu paitsi viineistään, myös hevosistaan.

Meillä täällä on jokseenkin keskikokoinen farmi, 4000 eekkeriä(mitä ikinä se sitten suomalaisilla mittasysteemeillä onkaan...tarkistin, vajaa 2000 hehtaaria.). Meillä on noin 250 lehmää ja 70 hevosta, sekä kaks koiraa ja aivan jumalaton riiviö kissanpentu. Mun vastuulla on kuus poolohevosta, vastaan niistä aikalailla alusta loppuun yksin. On muuten ihan joka jeesuksen lihas melkosen kipeä, kun pitkähkön tauon jälkeen yhtäkkiä ratsastat 6h päivässä. Jotain kertoo se, että viikon kohokohta oli kun äitin lähettämät kahdet ratsastushousut tuli perille. Tulee meinaan myös melko kivoja ruhjeita, kun ratsastaa 6h päivässä henkkamaukan farkuilla.

Nyt tosin joudutaan vähän sumplimaan tota hevostelua, mä kun olen ens viikkoon asti ratsastuskiellossa. Viime viikolla ratsastin yhtä nelivuotiasta samalla taluttaen rinnalla toista hevosta(täällä ihan normaalia, kaikissa kolmessa askellajissa), kun mun hevonen lähti lapasesta, ja meikä tulla tömähti tontiin naama ja olkapää edellä. Naama nyt ei paljoa damagea kärsinyt mustaa nenää ja kuhmua lukuun ottamatta, mutta olkapäässä meni joku vähän pahemmin pieleen. Murtumaa ei ole, mutta siinäpä se sitten onkin. Todennäköisesti siellä on jotain repeämää sun muuta, ens viikolla ultrataan. Saas nähä. Kipee se ainakin on, eikä kättä tarvii juuri nostella.

Tästä varmaan oikeesti tulee joku heppablogi, koska vietän tällä hetkellä aikaa enemmän hevosten kuin ihmisten kanssa. Asukuviakaan ei varmaan vähään aikaan heru, kun asussa vaihtuu silloin tällöin vaan ratsastushousujen ja teepaidan väri. no, lupaan kuvata ainakin niitä maisemia jos ei muuta. 

Semmosta. Katellaan mitä tästä tulee. Odotan jo ainakin pian alkavaa karjanajoa, sekä tulevaa poolokautta.

Leidi landella

Täällä ollaan landella. Ja muuten niin keskellä ei mitään että huh. En oo ikinä ollut näin eristyksissä.

Oon aika poikki, varmaan huomenna vois koittaa jaksaa kirjotella vähän enemmän.

Mutta kaikki ok, maisemat ihan huikeen kauniita, ja hevoset ja ihmisetkin varsin mukavia. Enköhän mä täällä pärjää. :)

Take a risk, take a chance

Piti kirjotella ihan jostain muista asioista, mutta pää lyö nyt niin tyhjää, ja olo on niin hämmentynyt, että menköön.

Mun elämä tulee muuttumaan tämän viikon jälkeen ihan hurjasti.

Pistin meinaan perjantai-iltana muutamia hakemuksia Gumtreen kautta, lähinnä tallihommiin ja tuota toisen vuoden viisumia silmällä pitäen. Ja niinhän siinä sitten kävi, että jo seuraavana iltana soi puhelin, ja mulle tarjottiin farmihommia Hunter Valleysta. Tarkemmin sanottuna mun työnkuvaan kuuluu jonkin verran puljaamista karjan kanssa, mutta pääasiassa hoidan ja treenaan kuutta poolohevosta. Tervetuloa rautaiset vatsalihakset! Pesti kestää sen 3kk, eli saan tällä kuitattua mun toisen vuoden viisumin.

Töitä mulla on kuutena päivänä viikossa. Muutan tälle farmille asumaan, mikä tarkottaa sitä, että mun ja S:n kuvio muuttuu aika helvetisti. Välimatkaa tulee olemaan se nelisen tuntia. Saa nähdä miten saadaan homma rullaamaan. Etenkin kun farmi on sen verran syrjässä, että kännykkäkuuluvuutta ei ole. Netti sentään toimii. Onpahan varsinainen Australia experience.

Aloitan tosiaan hommat jo ensi viikolla. Tällä hetkellä fiilikset heittelee ihan laidasta viereen, innostuksesta puhtaaseen kauhuun.

Toisaalta tuntuu ihan mahtavalta päästä taas ratsastamaan, ja puljaamaan hevosten kanssa aikalailla 247. Mulla on tallikuvioita ajoittain niin valtava ikävä. Ja tällä saan hoidettua sen mun toisen vuoden viisumin, ei sitten tarvitse sitäkään enää murehtia, ja jää koko paras kesä ja kevät vielä jäljelle. Ja vaikka välimatkaa mun ja S:n välille tuleekin se nelisen tuntia, niin australialaisittain se on vain neljä tuntia. Toisin sanoen vois olla aika paljon pahempikin.

Hirvittää vaan jättää kaikki se, mitä tänne on ehtinyt rakentaa, enkä todellakaan haluais palata takas minkään näköiseen kaukosuhderumbaan. Lisäksi rugbyn lopettaminen, tai jäihin laittaminen, tuntuu ihan vitun pahalta. Just kun aloin sitä kautta saada kavereita, oon kehittyny varsin nopeesti, ja saanut kentälläkin jo kohtuullisesti peliaikaa.

Alunperinhän mun ei ollut edes tarkoitus metsästää sitä toisen vuoden viisumia, koska mietittiin, että pistetään vaan suoraan ne isommat pyörät pyörimään sitten kun sen aika tulee. Mutta koska työn saaminen osoittautuikin varsin helvetilliseksi projektiksi, ja esim. meidän asumiskuviot ei edelleenkään ole missään virallisissa kirjoissa, kiitos erittäin hankalaksi ja vittumaiseksi tehdyn vuokraussysteemin(taas oppii kummasti arvostamaan Suomen systeemeitä, kun kiinteistövälitystoimistossa sua kertaalleen itketyttävät), päädyttiin siihen lopputulokseen, että mun kannattaa se toinen vuosi hoitaa kuntoon, ja näin ollen saadaan vähän lisää aikaa kaikelle. Se De Facto -viisumin saaminen kun vaatii niin hitonmoisen paperishown, ja rahaakin saa pulittaa aika pirun pitkän pennin. Tää antaa yhden "helpon" ja edullisen vuoden lisää.

Jotenkin vaan välillä tuntuu, että koko maa kusee silmään kerta toisensa jälkeen. Tänne tullessa ainut toive oli saada elää normaalia arkea rakastamani ihmisen kanssa. Ikinä en olisi uskonut, että siitä tulisi näin helvetin vaikeaa.

Phuuh. Sori todella sekava teksti. Sekavia on mun tunteet ja ajatuksetkin.

Taidanpa keittää vielä kupillisen kahvia. Sit hyppään junaan ja puksuttelen Wyongiin heppatarvikeliikkeeseen hankkimaan hanskat ja chapsit. Ridahousut -ja kengät tulee postipaketissa Suomesta, halvempi ratkaisu kuin ostaa kaikki uutena.

Muuten tää viikko kuluu aika pitkälti pakkailun ja panikoinnin merkeissä. Lisäksi tosiaan keskiviikkona suunnataan Manlyyn, ja illalla sitten State Of Origin!!!! Vähänkö ootan paljon!

Levikset repee

Noniin. Nyt siistä mun pienestä projektistani sitten. Eli kyseessähän on tietysti farkkujen tuunaus, tarkemmin sanottuna DIY farkkushortsit.

Oon jo jonkin aikaa halunnut korkeavyötäröisiä farkkushortseja. Oon kuitenkin edelleen vähän skeptinen ton korkeen vyötärön suhteen, eikä mistään oo muutenkaan löytynyt niitä tarpeeksi kivoja ja hyvin istuvia. Ongelma nimittäin ainakin täällä puolen maailmaa tuntuu olevan niiden olematon pituus. En tiedä kenen mielestä on ihan ok että puoli persettä ja alushousut vilkkuu lahkeista takaapäin, mutta sitä täällä näkee ja paljon. Ja no. Mulle on tota persosastoa ja reisiä siunattu sen verran, että sekä oman että yleisen viihtyvyydenkin takia haluaisin pitää kankkuni ja selluliittini piilossa. Ei sillä, en kyllä haluais niitä nähdä paljaana kenelläkään muullakaan, mutta ei tuota kankut paljastavaa muotia oikein pakoonkaan pääse.

Eli. Ei siis muuta kuin kierrokselle second hand shoppeihin, tarkotuksena metsästää halvat ja istuvat farkut, joista sitten askarrella just semmoset shortsit kuin itse haluan. Ja Tadaa!

Löysin kuin löysinkin farkut, vieläpä todella hyväkuntoiset Levikset. Hintakaan ei ollut paha, vaan 10aud. Ei kyllä kauaa tarvinnut miettiä. Aavistuksen tuntuivat tiukalta vyötäröstä, mutta kyllähän nää talvivarastot pitää shortsikeleihin mennessä sulatella muutenkin, eli ei anneta sen häiritä.

 Kyseessä onn siis varsin korkeavyötäröiset Leviksen 517:at

Kassalla odotti vielä yks iloinen yllätys. Oranssilla hintalapulla varustetut kamat oli -50% alennuksessa. Lopulta hintaa jäi siis vaan 5aud, eli noin 3e.

Itse pöksyt oli sellaisenaan aika jäätävät. Tässä lähtötilanne:

Uuu beibe.

No. Kuvittelin ne valmiit shortsit mielessäni, ja totesin, että nää vois toimia. Tarvittaisiin vaan sakset, ratkoja, raastinrauta ja valkaisuainetta.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan siis pätkäisin lahkeet sopivan mittaisiksi, hapsutin lahkeet ratkojalla, kulutin pintaa raastinraudalla, ja lopuksi heitin pökät vielä ämpäriin ja valkaisuainetta perään. Helppoa kuin heinänteko. Onnistui jopa tällaselta suhteellisen käsityötaidottomalta. Alla vielä sama homma step by step -meiningillä.

Leikkaa lahkeet halutun mittaiseksi. Muista jättää hapsutusvaraa. Näitä leikkasin vielä lyhyemmäksi, jätin vaan alkuun ihan reilusti pituutta ja lyhentelin pikkuhiljaa, ettei käy vahinkoa.

Hapsuta lahkeet nurjalta puolelta ratkojalla.

Kehiin tulee raastinrauta. Toi pienikoloinen sitrusraastin(?) on siis se mitä tarvitaan. Kannattaa ehdottomasti raastaa lahjetta poikittaisessa suunnassa, ei tuu reikiä niin helposti, vaan ne valkoset kuidut pysyy ehjänä-->paremman näköinen lopputulos. Farkkupölyä tulee aika paljon, eli melkein kannattaa homma tehdä ulkona, tai ainakin varautua imuroimaan tätä höttöä vielä viikonkin päästä.

Sit pökät ämpäriin ja reilu loraus valkaisuainetta perään. Pöksyjen ei tarvii mitenkään uida siinä aineessa, kunhan sitä vaan on varmasti joka kohdassa. Tän huomaa siitä, että kangas lämpenee aineen alkaessa vaikuttaa. Aine muuten muuttuu tumman oranssiksi, tätä ei kannata säikähtää. Hanskoja suosittelen ihan ehdottomasti, muuten kärsii kädet. Haisee myös ihan hirveelle, eli ämpäri kannattaakin iskeä ulos jos mahdollista. Kääntele pöksyjä silloin tällöin ja tarkkaile, miten lähtevät vaalenemaan. Aine on yllättävän ytyä kamaa, ja väri haalistuu tosi nopeasti.

Kun haluttu väri on saavutettu, ei muuta kuin pökät pois ämpäristä ja pesuun. Koska me käytetään talonyhtiön pesutupaa, pesin noi ensin kertaalleen lavuaarissa ihan käsin, välttääkseni valkaisuaineen joutumista koneeseen ja siten mahdollisesti pilaavan seuraavan käyttäjän vaatteet. Samasta syystä myös pyöritin koneen lyhytohjelmalla läpi tyhjänä sen jälkeen, kun olin  pessyt nuo. Shortsit haisevat edelleen vähän valkaisuaineelle, haju siis todennäköisesti lähtee vasta ajan kanssa. En tiedä oisko kannattanu käyttää esim. tujumpaa pesuohjelmaa, en viitsinyt ottaa riskiä ja pesin ihan samalla ohjelmalla kuin normaalistikin.

Tässä sitten lopputulos. Lahkeiden hapsut vaatii vielä vähän siistimistä, mutta muuten oon kyllä enemmän kuin tyytyväinen!

Ja vielä takaa. Yritin ottaa kuvan missä noi ois mulla päällä, mutta huonon valaistuksen takia siitä ei tullu mitään. No, tuskin menee kauaa niin noi pääsee ihan käyttöön. Aurinkoista päivää odotellessa!

Semmoset! Seuraavana listalla ois mustien farkkujen metsästys, ja sama homma valkaisuainetta lukuunottamatta! Mennään Manlyyn taas keskiviikkona, jospa sieltä Second Hand shoppien taivaasta löytyis projektiin sopivat pöksyt :) 

edit: Unohdin mainita, että lahkeet kannattaa ehdottomasti ommella ympäri tuosta hapsutuksen yläreunastam ettei purkaannu liikaa. Omani saan ommeltua tiistaina, ja mun äärimmäisen rajallisten taitojen takia aattelin ihan vaan vedellä pari kierrosta siksakkia. Kukin tyylillään.

joku kiva otsikko tähän.

No en minä eilen mihinkään salille menny. Tietenkään. Ja no, oishan se ollut ehkä vähän turhaa muutenkin, kun S toi kotimatkalla päivälliseksi pizzaa. Ja sit saatoin ruokajuomaksi ottaa pari kaljaa. Hukkaan ois menny hyvä treeni.

onpas kiva ilme..not.

Katoin muuten illalla Geordie Shorea, tää oli eka kerta kun sen kummemmin törmään tähän englantilaisen älykkään viihteen kulminoitumaan (tiiän, oon vähän jäljessä.). Siis ei helvetti. Ei kait semmosia ihmisiä voi oikeesti olla? Luulin että Jersey Shore aiheuttaa maksimaalista myötähäpeää, mutta paskat. Snookihan vaikuttaa suorastaan älykkäältä noihin brittiläisiin kanssasisariinsa verrattuna. Pitää ehkä metskaa kaikki tuotantokaudet jostain, voi sitten aina krapulamorkkiksissa pitää GS maratonia ja miettiä, että oon oikeestaan ihan ok tyyppi.

 

Tänään ollaan vaan nautittu S:n vapaapäivästä. Se kävi aamulla levykaupassa, ja minä sillä aikaa urheilukaupassa vaihtamassa pieleen menneen hammassuojaostokseni. Nyt on toimivat suojat, vielä kivempi ois jos mahtui pistään suun kiinni. Pitänee ehkä keittää ne vielä kertaalleen ja koettaa muokata vähän paremmin.

Ainiin. Kävin mä vielä viemässä taas kerran yhen työhakemuksenkin. Tällä kertaa semmoseen pieneen leipomoon, kun niillä oli kyltti että paikka auki. Oon sinne hakenut jo kerran aijemminkin eikä kukaan ottanu yhteyttä. Mutta no, yrittänyttä ei laiteta ja periksi ei anneta.

tekonahkajakku - Phobia (second hand) / reikäteeppari - Factorie / pitsinen alustoppi - Vero Moda / jegginssit - Pieces / popot - Converse

Levykaupan ja urheilukaupan jälkeen käytiin vielä second hand shop -kierroksella. Mulla on tässä jonkin aikaa ollu mielessä pieni projekti, jota vihdoin pääsen toteuttamaan. Alla pieni sneak peek siihen, mitä seuraava postaus tulee pitämään sisällään.

Women's rugby is what we play

Jahas. Tän iltaiset treenit on peruttu. Harmittaa, koska viikonlopun jäljiltä ois taas hulluna motivaatiota treenaamiseen, etenkin kun mulle uhattiin luvattiin lisää peliaikaa ens lauantain otteluun.

Pitäisköhän lähtee vaikka salille kurittaan juoksumattoa... Hmm. Harkitaan asiaa. Ja siis siksi salille, että tää kaupunki on yks helvetinkokoinen kukkula, täällä ei oikeasti ole tuota 200m rantapätkää lukuunottamatta mitään muuta kuin ylämäkiä. Niin muka timmi ja fitti kuin haluisinkin olla, niin fakta on se, että meikäläisen perse ei ihan oikeasti kestä noita mäkiä. Ja juokseminen asfaltilla on muutenkin vähän kökköä. Mun lempparipururata on tulvinut jo varmaan kuukauden. Ai joo. Ja tuolla sataa. Taas kerran

Tuliko jo tarpeeksi tekosyitä? Todennäköisesti tää mun juoksumattohimotus häviää yhtä nopeasti kuin tulikin, mutta katotaan.

No, koska mulla ei enää oo kiire junalle, voisin keitellä kupin kahvia ja vihdoin tehdä semmosen summa summarumin aiheesta kostea urheilullinen viikonloppuni. Kuvia ei (luojan kiitos) ole, mutta ei hätää. Jo pelkät mielikuvat on varmasti enemmän kuin tarpeeksi.

Perjantaina oli siis ihan koti-ilta, koska lauantaina aikainen herätys. Lisäksi S jäi jumiin töihin, ja tuli kotiin vasta yheksän jälkeen illalla. Mä kulutin iltapäivän siivoomalla ja pyykkäämällä, ja onnistuin siinä sivussa polttamaan S:n pyjamahousut. Saatti meinaan käydä niin, että ne housut jäi vähän kosteiksi, ja aattelin sitten hirveen kätevästi kuivattaa ne meidän lämmittimen päällä. Kyllä, juuri sen sähköllä toimivan ja kuumaa ilmaa puhaltavan lämmittimen, jossa lukee isolla että "Do not cover". Kerkesin kääntää selkäni ehkä minuutiksi ja viikata pari paitaa, kun aloin ihmetellä, että miks haisee palanu. No ne flanelliset pyjamahousuthan ne ilosesti savusi sen lämmittimen päällä.

"These pants have survived through two euro trips. Yet they didn't survive one afternoon with you."

 Tosta kuvasta ei ihan näy, mutta niihin pöksyihin paloi siis koko matkalle semmonen tummahkon ruśkea viiru. Hups. Oon kyllä semmonen vuoden housewife että.

No mutta olipas hirveen jännää. Jos nyt sit siitä rugbysta ja lauantaista. Tarkoitus oli siis pelata Sydneyssä, ja hypätä pelin jälkeen S:n ja Cookien kyytiin ja ajella Lithgowhun illaksi moikkaamaan poikien lapsuudenkavereita, sekä seuraamaan Wallabies-Lions peliä. No vaan kuinkas sitten kävikään..

Lauantai alkoi aamukiukuttelulla. Edellispäivänä hankitut hammassuojat osottautui ihan paskaksi ostokseksi (eivät muotoutuneet yhtään, menivät röpelöisiksi, ja paketistä puuttui siihen kuuluva geeli), ja vanhat suojat oli tietty siihen hätään hukassa. Jännitys, kiire ja nälkä sai hermot kiristymään ihan huolella, mutta lopulta päästiin ulos kämpiltä. Käytiin aamupalalla Jimmy G's kahvilassa, vetäsin semmosen rekkamiehen annoksen munakasta ja pekonia. Pysyispähän tyttö tolpillaan koko päivän (rugby, mikä ihana tekosyy syödä).

Bussi poimi mut kyytiin siinä yhdentoista pintaan läheiseltä huoltoasemalta. Pelimatka suuntautui siis Sydneyyn, pelattiin Sydney Universitya vastaan. Sydney Uni on Australian paras mimmijengi, eli porukka oli aika pähkinöinä. Menomatka Sydneyyn sujui suht rauhallisissa merkeissä. Allekirjoittanut keskittyi lähinnä pidättämään jäätävää pissahätää ja kysymään valmentajalta, onko ihan ihan pakko pelata jos pelottaa (Valmentaja siis päätti vasta edellistorstain treeneissä iskeä mut kentälle tässä pelissä, ihan kiva, mutta mulla oli alla vasta muutamat treenit, eikä olo ollu mitenkään hirveen luottavainen).

Sydneyn päässä ei kuitenkaan jäänyt liikoja aikaa miettiä, siinä vaiheessa kun saatiin bussi parkkiin, oli pelin alkuun aikaa vajaa tunti. Eli ei muuta kun kamat päälle ja lämmittelemään. Kenttä oli aika eh..mielenkiintoisessa kunnossa, enemmän varmaan hiekkaa ja mutaa kuin nurmikkoa. Kiva. Paikanpäällä selvisi myös, että meillä on mua lukuunottamatta vaan yks vaihtopelaaja, eli kenttä kutsuis, halusin eli en. Ensimmäinen loukkaantuminen (aivotärähdys&murtunut nenä) sattui jo muutama minuutti aloituksen jälkeen. Ei auttanut kuin pitää sormet ja varpaat ristissä ja toivoa, että muut likat pysyis ehjänä, ja mun peliaika ois mahdollisimman lyhyt. Näin onneksi lopulta kävikin, ja pyörähdin kentällä vain muutamat viimeiset minuutit. Nyt se on kuitenkin tehty, ja jäi hyvä mieli. En mä ollutkaan niin hukassa kuin pelkäsin! lisäksi vastapuolen winger sattui olemaan mua pienempi, ei pellottanutkaan niin  paljoa :D Ens viikonloppuna saan kuulemma pelata jo pidemmän pätkän, jee!

Lopputulos oli muuten ihan mahtava, hävittiin vain yhden try:n verran. Kaikki olikin ihan fiiliksissä, koska tosiaan vastassa oli sen luokan joukkue, että oletettiin niiden pieksevän meidät ihan kuus nolla.

S:n ja Cookien oli tarkoitus tulla kattomaan peliä hetkeksi, mutta pojat olivat eksyneet matkalla, eikä niitä näkynyt vielä pelin päätyttyäkään. Hyppäsin siis muiden mukana bussiin, ja suunnattiin vastapuolen tyttöjen kanssa kaljalle jengin yhteistyöpubiin. Siinä vaiheessa kun S ja Cookie selvisivät paikan päälle, oli mua alkanut houkutella jatkot meidän jengin kanssa, ja lopulta pojat päätyivätkin ajelemaan LIthgowhun keskenään mun jäädessä tyttöjen matkaan.

Voi luoja millanen matka se olikaan.

Juotiin siis yhdet siinä pubissa, jonka jälkeen pitikin jo kipittää bussille ja kohti Newcastlea. Nelituntiseen bussimatkaan mahtuikin sitten vaikka mitä. Ihan liikaa juotavaa, beer bong, parikin ykkösellä juotua kaljaa (jos joku on täälläpäin maailmaa ollut tietää varmaan laulun: "Here's to ***, she's true blue, she's a piss pot through and through. She's a bastard so they say. She tried to go to heaven but she went the other way, she went down down down down..." kun päästään tuohon down -kohtaan, joutuu se, jonka nimi mainittiin aluksi, juomaan juomansa loppuun ykkösellä), yhteislaulua, sanotuksia ei tänne edes kehtaa pistää, ja no. Mitä nyt voi kuvitella kun suljetaan 20 tyttöä ja kolme pakastearkullista alkoholia yhteen bussiin neljäksi tunniksi. Oi voi. Matkalla sain myös lempinimen Sweden. En edelleenkään tiedä miksi, kuulemma se kuulostaa kivemmalta kuin Finland. Ok.

Newcastlessa bussi jätti meidät kotikentän laidalle. Kotistadionille oli pystytetty iso screeni ja kisakatsomo Wallabies-Lions -peliä varten. Käytiin pyörähtämässä siellä hetki, mutta koska Australia oli niin pahasti häviöllä, ja porukka oli varsin humalaista, päädyttiin jatkamaan iltaa yhden jengiläisemme luona. Siellä sitten katottiin tää onneton matsi loppuun, ja samalla pelattiin mm. wine pongia. Allekirjoittaneen kohdalla varsin huono idea, sen jälkeen meinaan vähän pätkii. Lähdettiin keskustaan porukalla, mutta baariin johon oli tarkoitus mennä maksoi 15aud sisään. Mulla ei ollut edes sen vertaa käteistä, ja muutenkin alkoi alkuilta tehdä tehtävänsä. Lopulta päädyin toisen jengiläisemme kaverin kyydillä takas lähtöpisteeseen, jossa sammuin kuin saunalyhty. Kellohan oli tässä kohtaa ehkä yks yöllä. Selkeästi kaipaan lisää treeniä eritoten kolmatta puoliaikaa silmälläpitäen.

Aamulla heräilin jo ennen kahdeksaa ihan jäätävään vessahätään ja siihen. että paleli ihan helvetisti. Nukuin semmosen taiteltavan retkipatjan päällä, enkä ollut hoksannut siellä välissä olevaa makuupussia. Vähän aikaa siinä vielä lämmittelin, mutta koska tytöt heräilivät jo muutenkin, niin totesin, että parasta varmaan hoitaa mahdollisimman pian alta pois tää 1,5h junamatka kotiin, ennenkuin kankkunen iskee oikein huolella. Siispä olin jo yhdeksän jälkeen tutisemassa junassa. Oli muuten pitkä puolitoistatuntinen se. Eilisten pelikamppeiden kuraamat vaatteet ja kaljalta haiseva huppari(kiitos vuotaneen beer bongin) ei mitenkään helpottanu mun oloja. Sen verran tsemppasin mun walk of shamella, että poikkesin ruokakauppaan hamstraamaan darramätöt.

Päivä menikin nukkuessa, tuijottaessa Weedsiä, syödessä ja odotellessa S:ää kotiin. Herralla kun oli tahollaan myös vähän villimpi ilta, ja kotimatka kesti ja kesti. Pääsi sekin sitten lopulta kotio.
Koko päivän torkkumisesta huolimatta annoin periksi jo iltakahdeksan aikaan ja kömmin nukkumaan ja nauttimaan seuraavan yön liskodiskosta.

Oli kyllä niin huippu reissu. Oon niin ilonen, etten hetkellisessä motivaatiopulassani antanut periksi. Nyt on meinaan taas semmonen fiilis, ettei malttais odottaa seuraavia treenejä, saati sitten ens viikonlopun peliä.

P.S. nyt kun sain tämän ajatusten aivopierun puserrettua ulos itsestäni, olen sen verran rasittunut, että taidan suosiolla siirtää sen punttiksen vaikka huomiselle. Pyjama on ihan liian mukava, ja Weeds ihan liian koukuttava,

minä ja tekniikka ei olla kavereita.

Haluaiskohan joku tekniikan ihmelapsi muokata mulle tän blogin kondikseen ilman että mun tarvii laittaa tikkua ristiin? Menee herrrrrmo. En osaa, en ymmärrä, en jaksa.

Piti kirjoittaa aiheesta ryyppyreissu rugbyreissu nyt aamusella, mutta koska mulla ehkä leviää tän bloggerin kanssa pää, niin jatkan aiheesta illalla treenien jälkeen vähän matalammalla verenpaineella.

Nambucca Heads + Lithgow

VIHDOIN saan aikaiseksi kirjoitella viikon takaisesta (hyi mua) reissusta Nambucca Headsiin ja Lithgowhun. Onhan tässä kestänytkin jo. Mulla vaan on ollu niin hirvee darra väsymys päällä lauantaisen rugbypelin ja sitä seuranneiden ryyppäjäisten aktiviteettien seurauksena, että hyvä jos oon jaksanu konetta avata. Lähes koko sunnuntai meni muutenkin ilman konetta, kun se seikkaili S:n mukana Lithgowssa, ja allekirjottanut seikkaili, no, missä lie. Tästä lisää.

varsin sateinen ja sumuinen ajomatka

Nyt takas sinne Nambucca Headsiin kuitenkin. Koetan mun jumiaivoilla muistella edes suunnilleen mitä tapahtu, ja koska kuitenkin unohdan puolet, niin kuvat sitten puhukoot puolestaan.

Nambucca Heads

Eli. Sunnuntaina ajeltiin Manlysta takaisin kotio, ja saatiin Cookie yökylään. Jokseenkin reipashenkisen lauantain seurauksena sipattiin kaikki jo ennen kymmentä. Ihan hyvä niin, aamulla kun herätys olis jo kuudelta(koska allekirjoittanut ei krapulaltaan väsymykseltään jaksanut pakata edellisenä iltana... Vissiin unohdin tätä päätöstä tehdessäni, etten myöskään ole aamuihminen.

noihin kiviin oli maalattu kaikenlaista muistokirjoituksista kosintoihin

No. Hyvän liskodiskon jälkeen heräsin helvetin väsyneenä ja kärttyisenä kuudelta soivaan kelloon. Mur. Pari kuppia kahvia alle, ja eikun pikapakkaus. Ei pitäis ihmisen harrastaa mitään niin vaativia aktiviteetteja siihen aikaan aamusta, huomasin meinaan myöhemmin, että oli melkoisen villit pakkailut mukana. Mm. valmiiksi likaset farkut. Hyvä minä. Onneksi tiedossa ei ollut muuta kuin maanantai-ilta talviuntaan nukkuvassa lomakylässä, eli aika sama vaikka ois pyjamassa hiihtäny menemään.

Nambucca Heads

Seiskan maissa pussasin S:n hereille ja sanoin heipat, ja eikun auton nokka kohti pohjoista. Yllättäen vettä satoi taas kerran kuin saavista kaatamalla.

etsi kuvasta sateenkaari

 Jaksettiin jopa pari tuntia ajella ja päästiin Port Macquarieen asti ennen ekaa pysähdystä. Sielläkin pysähdyttiin vaan pikaselle aamupalalle Pie Shoppiin, ja tankkaamaan lisää kahvia. Oli muuten hyvät piirakat, nams. Ostin vielä jonkun jeesuksen kokosen vaniljaleivoksen, jota sitten puputin pikkuhiljaa iltaan asti. Oli meinaan tällaselle hyvin harvoin sokeria syövälle ihan pikkkkasen makea pommi kerralla nautittavaksi.

Tällanen kyltti oli Nambucca Headsin rannalla. Ei nähty hyljettä, mutta mitä ilmeisimmin siellä semmonen asuu

 Taas jatkettiin matkaa, ja yhtä Mäkkäriin tehtyä pissapaussia(ja kahvitankkausta) lukuunottamatta ajeltiin suoraan perille. Vesisade helpotti onneksi vähän ennen Nambucca Headsia, siihen asti olikin satanut ihan kaatamalla. Kulutin aikaa yrittäen bongata koaloita, näkyi meinaan parikin koaloista varoittavaa kylttiä tienvarressa. Yhtäkään en kuitenkaan nähnyt. Höh. Oon vakaasti päättänyt nähdä luonnovaraisen koalan täällä ollessani. Jotain sentään bongasin, nimittäin jälleen kerran yhden koala sanctuaryn. Sinne on päästävä.

Cookie kävi tsekkaamassa ne pari taloa pois alta, ja sen jälkeen päästiin vihdoin hetkeksi istahtamaan. Otettiin huone Leagues Clubin yhteydessä toimivasta motellista. huone osottautui oikein mukavaksi ja siistiksi, ja kivana lisänä aivan mahtavat näköalat takapihan puutarhaan ja merelle. Cookie varasti parisängyn, joten mun oli tyytyminen perus- kasikymppiseen sänkyyn. No, kapoisuudestaan huolimatta se oli varsin mukava, joten yön vanhaksi pääsisin varmasti.

Molempia laiskotti sen verran, että päätettiin kävelyn sijasta vaan ajella paikka ympäri. Käytiin käppäilemässä rannalla, voi juma miten lujaa siellä tuuli. Meri myrskysi ihan hulluna, ja näytti oikeesti pelottavalta.

Kun oltiin hyvin nopeasti saatu tuulesta ja sen mukana lentävästä merivedestä ja hiekasta tarpeeksemme, kipaistiin pienen burgeripaikan ja viunakaupan kautta takas hostellille. Ostettiin siis illan rugbya varten sikspäkki ja valkkari puoliksi. Loppuilta menikin sitten ihan vaan möllöttäessä, katottiin peli, haettiin kaupasta iltapalaa, ja oltiin taas unten mailla jo hyvissä ajoin.

kuvaaminen oli jokseenkin mahdotonta tosi kovan tuulen takia

Seuraavalle päivälle  oli vielä muutama asuntonäyttö, mutta päästiin onneksi suht hyvissä ajoin lähtemään. Taas samat 6h autossa parin kahvitauon kanssa, ja neljän aikaan oltiin takaisin Sydneyssä. Cookie jätti mut juna-asemalle, josta hyppäsin ensin keskustaan menevään junaan, ja sieltä vaihto toiseen junaan ja suunnaksi Springwood. S poimisi mut Springwoodista kyytiin, ja jatkettaisiin länttä kohti Lithgowhun.

Juna oli myöhässä, mutta niin oli myös S. Motarilla oli sattunut kolari, joka ilosesti ruuhkautti jo valmiiksi helvetillisen tien entisestään. Mun oli tarkoitus mennä S:n mummolle odottelemaan, mutta enhän minä pöljä sinne pimeässä löytänyt. Päädyin sitten istumaan kamoineni päivineni aseman parkkipaikalle S odottamaan. Tässä vaiheessa iltaa oli mulla matkustusta takana semmoset 7h, ja ihan pikkasen alkoi kypsyttää. Oli vielä ihan helkkarin kylmäkin. Onneksi S tuli kuitenkin suht pian, ja päästiin jatkamaan matkaa. Eka haettiin kuitenkin burgerimestasta kanahampurilaiset, ja käytiin syömässä ne S:n mummolla.

Vihdoin, noin 11h matkustamisen jälkeen päästiin Lithgowhun. Vähän aikaa nuokuttiin ja katottiin telkkarista tulevaa Yes Mania, kunnes uni vei voiton.

parit eukalyptuspuut siellä

 S heitti aamulla autonsa huoltoon. Tällä reissulla oli tarkoitus saada mun hammas kuntoon, mutta hampilääkärillä ei ollut aikoja. No voi harmi. Mä niin tykkään hammaslääkäreistä. Napattiin S:n äitin auto alle, ja käytiin yhdellä näköalapaikalla. Varsin hienot oli näkymät. Vielä kun sattui ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä, niin mikäs siinä ollessa ja ihmetellessä . Haettiin lounaaksi kinkkimätöt ja sit vaan odoteltiin, että S sais autonsa takaisin ja päästäis kotiin.

Jotenkin tää kirjottaminen tökkii ihan sikana. Huoh. Eipä tossa enää suurempia ollut muutenkaan, saatiin auto alle ja päästiin kotimatkalle. Vihdoin oli auton lämmitinkin korjattu, oli varsin luksusta kun ei tarvinnut palella. Kotona kaaduin aikalailla suorilta nukkumaan, sen verran mahtui parille päivää matkustamista, että ihan vähään aikaan ei vastaavaa reissua huvita tehdä.

ja päivän asuna toimi seuraavanlainen tyylipläjäys :D

Kuvat on Nambucca Headsista ja Lithgowsta. Teksti tökkii ihan huolella, en vaan jotenkin saa itsestäni irti nyt yhtään mitään. Onko muka reilua, että yhen päivän juopottelusta hauskanpidosta kärsitään kaks päivää krapulaa väsymystä. No ei oo.  Palataan tähän astetta kosteempaan pelireissuun vaikka huomenna.

Lithgow

4kk välietapin ajatusvirtaa

Tasan neljä kuukautta sitten hyvästelin itku silmässä eteisessä koirat ja äitin, ja siitä lähes 30h myöhemmin olin S:n tiukassa rutistuksessa, umpiväsynenä ja aikaerosta ja tunnemyrskystä aivan sekaisisin, mutta niin kovin onnellisena. Luoja miten nopeesti aika on mennyt. Ei vaan voi käsittää, että yks kolmasosa tätä vuotta on jo takana.

Tavallaan on vähän paniikki siitä, etten oo tehny, nähny tai kokenu vielä mitään. Että oon vaan hukannu aikaani. Enää 8kk ja mun pitää olla positunut maasta. Tällä hetkellä se tuntuu hirvittävän lyhyeltä ajalta.

Mutta sit toisaalta. Mitä mä tulin tänne tekemään? En mä tullu tänne viettämään mitään backpackerin extremevuotta, jossa yhtenä viikkona hypitään laskuvarjolla ja seuraavana sukelletaan Suurella Valliriutalla. Mä tulin tänne siitä yksinkertaisesta syystä, että mun rakastamani ihminen asuu täällä. mä tulin tänne voidakseni elää normaalia parisuhdearkea. Tottakai se, että se arki sattui asettumaan Australiaan on aika mahtava bonus. Tottuukohan noihin lähipuiston kakaduihin, venerannan pelikaaneihin ja radanvarren golfkentän kenguruihin oikeesti ikinä

Isoin hankala juttu on ollut mun työnsaannin vaikeus, en ikimaailmassa ois kuvitellut olevani näin pitkään työttömänä. Se vituttaa ihan huolella, koska mun epävarman rahatilanteen takia ei voida suunnitella tai tehdä mitään isompia juttuja. Se ei harmita pelkästään mua, vaan myös S on tosi pahoillaan. Sitä harmittaa, etten pääse näkemään ja kokemaan ja nauttimaan täysillä, kaikki suunnitelmat joutuu lykätä sinne "sitten joskus" -osastolle, koska mulla ei vaan ole varaa. Ja se "sitten joskus" vähän hirvittää. Aika kun menee niin nopeesti.

Ja taas toisaalta. Onhan mulla vielä 8kk. Kahdeksan_kuukautta tässä hienossa maassa. Moni ei pääse tänne koskaan, saati että viettäis täällä muutamaa viikkoa kauemmin. Vaikka en siis tällä hetkellä teekään mitään ihmeitä, niin kyllähän sitä edelleen päivittäin tulee niitä hetkiä, kun vaan miettii että täällä mä oikeesti oon. Minä, Australiassa.

Kai se sitten on niin, että vaikka tänne tulikin elämään ihan vaan jokapäiväistä arkea, niin kyllähän se polttelee nähdä, tehdä ja kokea mahdollisimman paljon, ottaa kaikki irti tästä valtavasta, hienosta mantereesta, kun kerran tällä puolen palloa kerrankin olen. Täytyy toivoa että me pysytään yhdessä, että pääsee takaisinkin. Ja toki aijon sen toisen vuoden viisumiin oikeuttavan 3kk farmityörutistuksenkin tehdä. Pitäis varmaan alkaa keskittyä pikkuhiljaa sen löytämiseen, ettei jää viimetinkaan.

 Koti-ikävä vaivaa edelleen viikottain. Se ei kuitenkaan oo semmonen "vittumävaraanlennotjalähenkotiinnyt" -tyylinen olo, vaan ennemminkin haikeutta. Ikävä halihetkiä koirien kanssa, ikävä niiden molempien outoja tapoja. Ikävä Nalaa, joka kieltäytyy lenkkeilemästä, ja Ronjaa paukuttamassa ruokakuppia jo monta tuntia ennen ruoka-aikaa. Mutta mä tiedän että niillä on kaikki hyvin. Se on tärkeintä. Ne nauttii tälläkin hetkellä elämästä, niinkuin vain pieni hölmö koiruus voi.

Mulla on ikävä mun perhettä, ja mun lapsuudenkotia. Mulla on ikävä molempia mummoloita. Ne on kesäisin vaan niin parhaita paikkoja maailmassa. Mutta tääkin ikävä on ennemminkin semmosta positiivista, tiedän että kaikilla on kaikki hyvin. Skype toimii ja tekee elämästä varsin paljon helpompaa. Vielä kun sitä kautta pystyis teleportata ittensä hetkeksi vaikka mummolan mansikkamaalle.

Katellessa kuvia kesäsuomesta on väkisinkin semmonen olo, että jää jostain paitsi. Tää on jo toinen kesä jonka missaan. Kolmatta en muuten varmasti oo pois Suomesta. Tähän vielä vaikuttaa sekin, että täällä eletään keskellä synkintä talvea, mikä toki ei oo mitenkään verrattavissa Suomen talveen, vaan ennenmminkin sekotus  kylmää kesää ja syksyn sateita. Mutta melkoisen ankeaa silti ajoittain.

Ja kuitenkin. Mun elämä tällä hetkellä on täynnä pieniä, ihania, arkisia asioita. Huolista huolimatta arki rullaa omalla painollaan, ja on pienistä kuhmuista ja töyssyistä huolimatta seesteisempää kuin aikoihin. Ympärillä on muutama kiva tyyppi, ja meillä on kiva koti ja tutut ja turvalliset rutiinit.
 Multa aika useesti kysytään, miten oon tänne sopeutunu. Nyt voin jo vastata aika suorilta, että täällä on mun koti. Tää tuntuu kodilta. Vaikka aikasemmin oon viettäny pidemmät pätkät niin Jenkeissä kuin Unkarissakin, ei kumpikaan niistä koskaan tuntunut kodilta. Ei tällä tavalla. Täällä mä voisin nähdä itseni asumassa vielä vuosienkin päästä. Täällä on omat kummallisuutensa ja kultturieronsa, mutta silti. Täällä on koti.

3vrk, 17h, 1200km

Siinäpä ne viimeaikaiset reissailut. Oon lähes kymppituntisista yöunista huolimatta edelleen ihan rättipoikki. Phuuh. Yritän jaksaa kirjotella ja laitella kuvia Nambucca Headsista ja Lithgowsta vielä tänään. Nyt ensin odottaa kuitenkin hirvee pyykkivuori, ja toivottavasti treenit illemmalla (jouduttu viimeset kolme kertaa perumaan kun kenttä niin märkä).

Joten jos en viel tänään aktivoidu, niin viimeistään huomenna sitten. Tällasia maisemia on luvassa.

You should consider having sex with a bearded man.

Huhhuh. Pikkuhiljaa on viikonlopusta toivuttu sen verran, että vois koittaa vähän vaikka kirjotellakin.

pipo - Billabong / huivi - Ruby / toppi - Factorie /  jegginsit - Pieces / popot - No mitkähän.. ihana toi väsyny ja meikitön naama

(Pakko sen verran tuosta asusta sanoa, että toi pipo on maailman ihanin, ja päässä lähes 247. Haluaisin sen myös mustana. Toi Florence and the Machinen bändipaita oli niin löytö, näin vastaavia jo viime kesänä Pull&Bearissa Budapesttissa, mutta jostain syystä jäi silloin ostamatta. Nyt noita melkein samoja oli sitten Factoriessa, ja hitto vielä tarjouksessa. Enää en tehnyt sitä virhettä että oisin sen jättänyt kauppaan. Koska FATM <3 )


Lauantaiaamuna oli tarkoitus herätä aikaisin, ja ajella aamupäiväksi pyörimään Newtowniin. Hommat kusi kuitenkin kintuille jo heti aamusta, mun herätyskello petti jälleen kerran, ja herättiin vasta ysin jälkeen alkuperäisen kahdeksan sijasta. No, ulos vilkaistessa ei paljoa haitannut. Vettä meinaan tuli taas vaihteeksi kuin saavista kaatamalla.

Jahas. Ja taas sataa.

Siispä leppoisa aamu ja suoraan Manlyyn. Yhtään ei haitannut Newtownin missaaminen, kun ajomatka näytti tältä:

Heitettiin kamppeet sisään Cookien ovesta, ja painuttiin lounaalle Ivanhoe Hotelliin. Sen kummemmin ei Corsossa huvittanut pyöriä, vettä satoi edelleen ihan kaatamalla. Maailman kuivin manner ei todellakaan tällä hetkellä tunnu siltä. Enpä ihmettelis, jos alavin osa Central Coastia jossain vaiheessa tulvisi.

"otatko sen emotukan pois silmiltä?" -S

Nojoo. Takaisin Manlyyn. Kipitettiin äkkiä Cookien luo sadetta pakoon ja valmistautumaan illan keikkaan. Kerkesinpä jopa hetkeksi torkahtaa, mikä sitten kostautuikin myöhemmin kiireenä. No, lopulta se oli kuitenkin jälleen kerran MINÄ joka sai hoputtaa ja odotella jo iloisessa hiprakassa olevia poikia. Miten niistä jumalauta tuleekin muutaman oluen jälkeen vielä entistä hitaampia ja huonosti organisoituja. Mur. No, jouduttikin lopulta juosta koko Manlyn halki lautalle...Ja päästiin satamaan just kun lautta ilosesti peruutti laiturista. Perkele. Seuraavaan lauttaan oli lähes tunti aikaa, joten kiire tulisi sitten keskustan päässä, mutta minkäs teet. Ei auttanut kuin istahtaa sataman Bierhausiin oluelle. Kulutin aikaa höpöttelemällä vireisen pöydän tytön kanssa. Luoja se oli kännissä. Oli myös pyytänyt mua Facessa kaveriksi. En oo vielä viitisinyt pyyntöä hyväksyä.

Oli hurjat aalot Manlyssa. Ja meri täynnä surffareita. Huhhuh.

Lopulta päästiin lautalle. Vissiin se suht kiireessä juotu kalja yhdistettynä alkuillan viiniin ja salmarishottiin teki tehtävänsä, keinui meinaan niin lautalla kuin meikäläisen päässäkin melkoisesti. Huhhuh. Keikkapaikka oli onneksi suht lähellä Circular Queyta, ja keikka australialaiseen tapaan myöhässä. Eli ehdittiin lopulta ihan hyvin.

The Beards oli ihan loistava, vielä paaaljon parempi kuin odotin. Keikkapaikka, Metro Theatre, muistutti rähjäisyydessään mukavasti Tavastiaa. Pitkästä aikaa sai jorata ja laulaa ja huutaa oikein kunnolla. Kuvat on valitettavasti kaikki S:n puhelimen kätköissä, en uskaltanut omaa kameraani kantaa mukana. Ehkä ihan hyvä, meni meinaan sen verran lujaa sitten loppujen lopuksi.

hiuspanta - H&M / mekko - H&M / laukku - Rip Curl / popot - Ruby

(Ilta viipotettiin sitten tän näkösenä. Kiitos muuten noista vyötärölle rullautuneista sukkiksista. Tekee musta kivasti punkeron. :D Kuvanlaatu on ihan järkyttävä, mutta minkäs teet kun kämpässä niin huono valo  )


Keikan jälkeisistä tapahtumista voisin vaihtoehtoisesti kirjoittaa joko lyhyen ja siistityn version, eli taksi ja kotiin, tai sitten sen Ninnin loistavat ideat osa 2678 version, mikä tarkottaa sitä, että isi ja äiti voikin sitten lopettaa lukemisen tähän.

No. Tosiaan keikka loppui sen verran myöhään, että vika lauttaan takaisin oli toivotonta edes yrittää ehtiä. Onneksi meitä kuitenkin oli kolme, joten taksi ei rahallisesti ois mikään maailmanloppu. Vähän harmitti että tuhlattiin rahat menopaluu -lauttalippuun, mutta ei voi mitään. Päätettiin jäädä siis suosiolla keskustaan vielä parille. Tässä kohtaa en tiedä mitä kokomaailmansyleilyä ja yleistä haahuilua oon harrastanut, kun mulla meni ihan ohi, ettei pojat päässy sisään The Three Monkeysiin eikä Scary Canaryyn ja päättivät sitten vaan luovuttaa (vitun Sydney ja tiukkis alkoholipolitiikka). Hypättiin SC:n kohdalta taksiin, ja jossain Harbour Bridgen korvilla mulla välähti, että what. Miks oikeestaan ollaan nyt muka jo menossa kotiin. Ja koska kännissä tulee näitä loistavia päähänpistoja, päätti allekirjoittanut lähteä takaisin keskustaan. Tässä kohtaa valotan näitä etäisyyksiä sen verran, että matka keskustasta Manlyyn on jokseenkin sama, kuin matka Helsingin keskustasta vaikkapa Vuosaareen. Ei siis ihan mikään viiden minuutin taksimatka. Aivan helvetin hyvä idea siis, etenkin kuin kello oli jotain yks yöllä. Pojat jäi siis Manlyyn, ja neiti pummas taksikuskilta kyydin takas keskustaan. Ja eikun Scary Canaryyn. Vaan toteamaan että se on muuten ihan yhtä perseestä kuin aina ennenkin, ja ne parikymppiset brittibackpackerit ei oo muuttuneet yhtään sen siedettävimmiksi sitten viimekerran. Ja kellokin on muuten oikeestaan aika paljon. Ja miksi ihmeessä oon ees täällä. Oli siellä muutamia ihan jees tyyppejäkin, mutta silti päätin jo yhden kaljan jälkeen lähteä takaisin. Ehkä elämäni turhin kalja.

Lopulta pääsin takaisin Manlyyn, ja koska en tietenkään osannut neuvoa missä Cookie asuu, päädyin kävelemään koko pirun matkan lauttarannasta Corson läpi takaisin. Kiva yllätys odotteli sitten Cookien luona, pojat oli meinaan unohtaneet jättää oven auki. Eikä kumpikaan tietenkään herännyt vaikka miten koputtelin. No. Ei auttanut kuin istahtaa oven eteen odottelemaan. Hienoinen hiprakka, kävely ja väsy tekivät tehtävänsä ja nukahdin ehkä sekunnissa. S mut siitä jossain kohtaa keräili sisään ja kainaloonsa nukkumaan, ilosesti olin siinä rappukäytävän kokolattiamatolla ovea vasten jonkin tovin torkkunut.

Että semmonen reissu. Aamulla yleistä hilpeyttä aiheutti mun varsin mielenkiintoiset yölliset tekstiviestit S:lle. Edelleenkään ei niin mitään hajua mitä oon tarkottanut mm. seuraavalla: I hae ynu so muh alawayss gowd to haue a panic attac in uhe toijet. Englanti-Ninni -sanakirja, anyone? Todennäkösesti oon vihannu Scarya, ja jollain on ollu jotain draamaa siellä vessassa. En kyseisestä paikasta ihmettelis yhtään.

Sunnuntaina raahauduttiin hakemaan perus- pie shop aamupala, pakattiin auto ja ajeltiin kotiin. Cookie tuli kans, se kun oli seuraavana aamuna ajelemassa rannikkoa ylös Nambucca Headsiin tekemään talokauppoja. Hetken mielijohteesta päätin lähteä mukaan tälle pikku roadtripille, ja tätä kirjotellessa istun varsin viihtyisässä motellihuoneessa Cookien kans kylmän oluen ja maanantai-illan rugbyn parissa. Huomenna ajellaan Sydneyyn, josta minä jatkan S:n kanssa illalla Lithgowhun. Tarkoitus ois huollattaa niin S:n auto kuin mun vihoitteleva hammaskin.

 PS. Nyt ennenkuin siellä kotisuomessa sitten armaat vanhempani vedätte pussillisen pakasteherneitä nokkaan lukiessanne aikuisen lapsenne mahdollisesti päihtyneessä tilassa tapahtuneista edesottamuksista, mainitsen vielä lyhyesti että Sydney on varsin turvallinen ja osaan siellä liikkua. Ja vaikka ne aivot välillä jossain salmarissa kelluukin, niin nou hätä, osaan mä itsestäni huolen pitää. Eipä S mua ois muuten yksin mihinkään laskenutkaan.