tiistai 9. heinäkuuta 2013

Women's rugby is what we play

Jahas. Tän iltaiset treenit on peruttu. Harmittaa, koska viikonlopun jäljiltä ois taas hulluna motivaatiota treenaamiseen, etenkin kun mulle uhattiin luvattiin lisää peliaikaa ens lauantain otteluun.

Pitäisköhän lähtee vaikka salille kurittaan juoksumattoa... Hmm. Harkitaan asiaa. Ja siis siksi salille, että tää kaupunki on yks helvetinkokoinen kukkula, täällä ei oikeasti ole tuota 200m rantapätkää lukuunottamatta mitään muuta kuin ylämäkiä. Niin muka timmi ja fitti kuin haluisinkin olla, niin fakta on se, että meikäläisen perse ei ihan oikeasti kestä noita mäkiä. Ja juokseminen asfaltilla on muutenkin vähän kökköä. Mun lempparipururata on tulvinut jo varmaan kuukauden. Ai joo. Ja tuolla sataa. Taas kerran

Tuliko jo tarpeeksi tekosyitä? Todennäköisesti tää mun juoksumattohimotus häviää yhtä nopeasti kuin tulikin, mutta katotaan.

No, koska mulla ei enää oo kiire junalle, voisin keitellä kupin kahvia ja vihdoin tehdä semmosen summa summarumin aiheesta kostea urheilullinen viikonloppuni. Kuvia ei (luojan kiitos) ole, mutta ei hätää. Jo pelkät mielikuvat on varmasti enemmän kuin tarpeeksi.

Perjantaina oli siis ihan koti-ilta, koska lauantaina aikainen herätys. Lisäksi S jäi jumiin töihin, ja tuli kotiin vasta yheksän jälkeen illalla. Mä kulutin iltapäivän siivoomalla ja pyykkäämällä, ja onnistuin siinä sivussa polttamaan S:n pyjamahousut. Saatti meinaan käydä niin, että ne housut jäi vähän kosteiksi, ja aattelin sitten hirveen kätevästi kuivattaa ne meidän lämmittimen päällä. Kyllä, juuri sen sähköllä toimivan ja kuumaa ilmaa puhaltavan lämmittimen, jossa lukee isolla että "Do not cover". Kerkesin kääntää selkäni ehkä minuutiksi ja viikata pari paitaa, kun aloin ihmetellä, että miks haisee palanu. No ne flanelliset pyjamahousuthan ne ilosesti savusi sen lämmittimen päällä.


"These pants have survived through two euro trips. Yet they didn't survive one afternoon with you."

 Tosta kuvasta ei ihan näy, mutta niihin pöksyihin paloi siis koko matkalle semmonen tummahkon ruśkea viiru. Hups. Oon kyllä semmonen vuoden housewife että.

No mutta olipas hirveen jännää. Jos nyt sit siitä rugbysta ja lauantaista. Tarkoitus oli siis pelata Sydneyssä, ja hypätä pelin jälkeen S:n ja Cookien kyytiin ja ajella Lithgowhun illaksi moikkaamaan poikien lapsuudenkavereita, sekä seuraamaan Wallabies-Lions peliä. No vaan kuinkas sitten kävikään..

Lauantai alkoi aamukiukuttelulla. Edellispäivänä hankitut hammassuojat osottautui ihan paskaksi ostokseksi (eivät muotoutuneet yhtään, menivät röpelöisiksi, ja paketistä puuttui siihen kuuluva geeli), ja vanhat suojat oli tietty siihen hätään hukassa. Jännitys, kiire ja nälkä sai hermot kiristymään ihan huolella, mutta lopulta päästiin ulos kämpiltä. Käytiin aamupalalla Jimmy G's kahvilassa, vetäsin semmosen rekkamiehen annoksen munakasta ja pekonia. Pysyispähän tyttö tolpillaan koko päivän (rugby, mikä ihana tekosyy syödä).

Bussi poimi mut kyytiin siinä yhdentoista pintaan läheiseltä huoltoasemalta. Pelimatka suuntautui siis Sydneyyn, pelattiin Sydney Universitya vastaan. Sydney Uni on Australian paras mimmijengi, eli porukka oli aika pähkinöinä. Menomatka Sydneyyn sujui suht rauhallisissa merkeissä. Allekirjoittanut keskittyi lähinnä pidättämään jäätävää pissahätää ja kysymään valmentajalta, onko ihan ihan pakko pelata jos pelottaa (Valmentaja siis päätti vasta edellistorstain treeneissä iskeä mut kentälle tässä pelissä, ihan kiva, mutta mulla oli alla vasta muutamat treenit, eikä olo ollu mitenkään hirveen luottavainen).

Sydneyn päässä ei kuitenkaan jäänyt liikoja aikaa miettiä, siinä vaiheessa kun saatiin bussi parkkiin, oli pelin alkuun aikaa vajaa tunti. Eli ei muuta kun kamat päälle ja lämmittelemään. Kenttä oli aika eh..mielenkiintoisessa kunnossa, enemmän varmaan hiekkaa ja mutaa kuin nurmikkoa. Kiva. Paikanpäällä selvisi myös, että meillä on mua lukuunottamatta vaan yks vaihtopelaaja, eli kenttä kutsuis, halusin eli en. Ensimmäinen loukkaantuminen (aivotärähdys&murtunut nenä) sattui jo muutama minuutti aloituksen jälkeen. Ei auttanut kuin pitää sormet ja varpaat ristissä ja toivoa, että muut likat pysyis ehjänä, ja mun peliaika ois mahdollisimman lyhyt. Näin onneksi lopulta kävikin, ja pyörähdin kentällä vain muutamat viimeiset minuutit. Nyt se on kuitenkin tehty, ja jäi hyvä mieli. En mä ollutkaan niin hukassa kuin pelkäsin! lisäksi vastapuolen winger sattui olemaan mua pienempi, ei pellottanutkaan niin  paljoa :D Ens viikonloppuna saan kuulemma pelata jo pidemmän pätkän, jee!

Lopputulos oli muuten ihan mahtava, hävittiin vain yhden try:n verran. Kaikki olikin ihan fiiliksissä, koska tosiaan vastassa oli sen luokan joukkue, että oletettiin niiden pieksevän meidät ihan kuus nolla.

S:n ja Cookien oli tarkoitus tulla kattomaan peliä hetkeksi, mutta pojat olivat eksyneet matkalla, eikä niitä näkynyt vielä pelin päätyttyäkään. Hyppäsin siis muiden mukana bussiin, ja suunnattiin vastapuolen tyttöjen kanssa kaljalle jengin yhteistyöpubiin. Siinä vaiheessa kun S ja Cookie selvisivät paikan päälle, oli mua alkanut houkutella jatkot meidän jengin kanssa, ja lopulta pojat päätyivätkin ajelemaan LIthgowhun keskenään mun jäädessä tyttöjen matkaan.

Voi luoja millanen matka se olikaan.

Juotiin siis yhdet siinä pubissa, jonka jälkeen pitikin jo kipittää bussille ja kohti Newcastlea. Nelituntiseen bussimatkaan mahtuikin sitten vaikka mitä. Ihan liikaa juotavaa, beer bong, parikin ykkösellä juotua kaljaa (jos joku on täälläpäin maailmaa ollut tietää varmaan laulun: "Here's to ***, she's true blue, she's a piss pot through and through. She's a bastard so they say. She tried to go to heaven but she went the other way, she went down down down down..." kun päästään tuohon down -kohtaan, joutuu se, jonka nimi mainittiin aluksi, juomaan juomansa loppuun ykkösellä), yhteislaulua, sanotuksia ei tänne edes kehtaa pistää, ja no. Mitä nyt voi kuvitella kun suljetaan 20 tyttöä ja kolme pakastearkullista alkoholia yhteen bussiin neljäksi tunniksi. Oi voi. Matkalla sain myös lempinimen Sweden. En edelleenkään tiedä miksi, kuulemma se kuulostaa kivemmalta kuin Finland. Ok.

Newcastlessa bussi jätti meidät kotikentän laidalle. Kotistadionille oli pystytetty iso screeni ja kisakatsomo Wallabies-Lions -peliä varten. Käytiin pyörähtämässä siellä hetki, mutta koska Australia oli niin pahasti häviöllä, ja porukka oli varsin humalaista, päädyttiin jatkamaan iltaa yhden jengiläisemme luona. Siellä sitten katottiin tää onneton matsi loppuun, ja samalla pelattiin mm. wine pongia. Allekirjoittaneen kohdalla varsin huono idea, sen jälkeen meinaan vähän pätkii. Lähdettiin keskustaan porukalla, mutta baariin johon oli tarkoitus mennä maksoi 15aud sisään. Mulla ei ollut edes sen vertaa käteistä, ja muutenkin alkoi alkuilta tehdä tehtävänsä. Lopulta päädyin toisen jengiläisemme kaverin kyydillä takas lähtöpisteeseen, jossa sammuin kuin saunalyhty. Kellohan oli tässä kohtaa ehkä yks yöllä. Selkeästi kaipaan lisää treeniä eritoten kolmatta puoliaikaa silmälläpitäen.

Aamulla heräilin jo ennen kahdeksaa ihan jäätävään vessahätään ja siihen. että paleli ihan helvetisti. Nukuin semmosen taiteltavan retkipatjan päällä, enkä ollut hoksannut siellä välissä olevaa makuupussia. Vähän aikaa siinä vielä lämmittelin, mutta koska tytöt heräilivät jo muutenkin, niin totesin, että parasta varmaan hoitaa mahdollisimman pian alta pois tää 1,5h junamatka kotiin, ennenkuin kankkunen iskee oikein huolella. Siispä olin jo yhdeksän jälkeen tutisemassa junassa. Oli muuten pitkä puolitoistatuntinen se. Eilisten pelikamppeiden kuraamat vaatteet ja kaljalta haiseva huppari(kiitos vuotaneen beer bongin) ei mitenkään helpottanu mun oloja. Sen verran tsemppasin mun walk of shamella, että poikkesin ruokakauppaan hamstraamaan darramätöt.

Päivä menikin nukkuessa, tuijottaessa Weedsiä, syödessä ja odotellessa S:ää kotiin. Herralla kun oli tahollaan myös vähän villimpi ilta, ja kotimatka kesti ja kesti. Pääsi sekin sitten lopulta kotio.
Koko päivän torkkumisesta huolimatta annoin periksi jo iltakahdeksan aikaan ja kömmin nukkumaan ja nauttimaan seuraavan yön liskodiskosta.

Oli kyllä niin huippu reissu. Oon niin ilonen, etten hetkellisessä motivaatiopulassani antanut periksi. Nyt on meinaan taas semmonen fiilis, ettei malttais odottaa seuraavia treenejä, saati sitten ens viikonlopun peliä.

P.S. nyt kun sain tämän ajatusten aivopierun puserrettua ulos itsestäni, olen sen verran rasittunut, että taidan suosiolla siirtää sen punttiksen vaikka huomiselle. Pyjama on ihan liian mukava, ja Weeds ihan liian koukuttava,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti