Tavallaan on vähän paniikki siitä, etten oo tehny, nähny tai kokenu vielä mitään. Että oon vaan hukannu aikaani. Enää 8kk ja mun pitää olla positunut maasta. Tällä hetkellä se tuntuu hirvittävän lyhyeltä ajalta.
Mutta sit toisaalta. Mitä mä tulin tänne tekemään? En mä tullu tänne viettämään mitään backpackerin extremevuotta, jossa yhtenä viikkona hypitään laskuvarjolla ja seuraavana sukelletaan Suurella Valliriutalla. Mä tulin tänne siitä yksinkertaisesta syystä, että mun rakastamani ihminen asuu täällä. mä tulin tänne voidakseni elää normaalia parisuhdearkea. Tottakai se, että se arki sattui asettumaan Australiaan on aika mahtava bonus. Tottuukohan noihin lähipuiston kakaduihin, venerannan pelikaaneihin ja radanvarren golfkentän kenguruihin oikeesti ikinä
Isoin hankala juttu on ollut mun työnsaannin vaikeus, en ikimaailmassa ois kuvitellut olevani näin pitkään työttömänä. Se vituttaa ihan huolella, koska mun epävarman rahatilanteen takia ei voida suunnitella tai tehdä mitään isompia juttuja. Se ei harmita pelkästään mua, vaan myös S on tosi pahoillaan. Sitä harmittaa, etten pääse näkemään ja kokemaan ja nauttimaan täysillä, kaikki suunnitelmat joutuu lykätä sinne "sitten joskus" -osastolle, koska mulla ei vaan ole varaa. Ja se "sitten joskus" vähän hirvittää. Aika kun menee niin nopeesti.
Ja taas toisaalta. Onhan mulla vielä 8kk. Kahdeksan_kuukautta tässä hienossa maassa. Moni ei pääse tänne koskaan, saati että viettäis täällä muutamaa viikkoa kauemmin. Vaikka en siis tällä hetkellä teekään mitään ihmeitä, niin kyllähän sitä edelleen päivittäin tulee niitä hetkiä, kun vaan miettii että täällä mä oikeesti oon. Minä, Australiassa.
Kai se sitten on niin, että vaikka tänne tulikin elämään ihan vaan jokapäiväistä arkea, niin kyllähän se polttelee nähdä, tehdä ja kokea mahdollisimman paljon, ottaa kaikki irti tästä valtavasta, hienosta mantereesta, kun kerran tällä puolen palloa kerrankin olen. Täytyy toivoa että me pysytään yhdessä, että pääsee takaisinkin. Ja toki aijon sen toisen vuoden viisumiin oikeuttavan 3kk farmityörutistuksenkin tehdä. Pitäis varmaan alkaa keskittyä pikkuhiljaa sen löytämiseen, ettei jää viimetinkaan.
Koti-ikävä vaivaa edelleen viikottain. Se ei kuitenkaan oo semmonen "vittumävaraanlennotjalähenkotiinnyt" -tyylinen olo, vaan ennemminkin haikeutta. Ikävä halihetkiä koirien kanssa, ikävä niiden molempien outoja tapoja. Ikävä Nalaa, joka kieltäytyy lenkkeilemästä, ja Ronjaa paukuttamassa ruokakuppia jo monta tuntia ennen ruoka-aikaa. Mutta mä tiedän että niillä on kaikki hyvin. Se on tärkeintä. Ne nauttii tälläkin hetkellä elämästä, niinkuin vain pieni hölmö koiruus voi.
Mulla on ikävä mun perhettä, ja mun lapsuudenkotia. Mulla on ikävä molempia mummoloita. Ne on kesäisin vaan niin parhaita paikkoja maailmassa. Mutta tääkin ikävä on ennemminkin semmosta positiivista, tiedän että kaikilla on kaikki hyvin. Skype toimii ja tekee elämästä varsin paljon helpompaa. Vielä kun sitä kautta pystyis teleportata ittensä hetkeksi vaikka mummolan mansikkamaalle.
Katellessa kuvia kesäsuomesta on väkisinkin semmonen olo, että jää jostain paitsi. Tää on jo toinen kesä jonka missaan. Kolmatta en muuten varmasti oo pois Suomesta. Tähän vielä vaikuttaa sekin, että täällä eletään keskellä synkintä talvea, mikä toki ei oo mitenkään verrattavissa Suomen talveen, vaan ennenmminkin sekotus kylmää kesää ja syksyn sateita. Mutta melkoisen ankeaa silti ajoittain.
Ja kuitenkin. Mun elämä tällä hetkellä on täynnä pieniä, ihania, arkisia asioita. Huolista huolimatta arki rullaa omalla painollaan, ja on pienistä kuhmuista ja töyssyistä huolimatta seesteisempää kuin aikoihin. Ympärillä on muutama kiva tyyppi, ja meillä on kiva koti ja tutut ja turvalliset rutiinit.
Multa aika useesti kysytään, miten oon tänne sopeutunu. Nyt voin jo vastata aika suorilta, että täällä on mun koti. Tää tuntuu kodilta. Vaikka aikasemmin oon viettäny pidemmät pätkät niin Jenkeissä kuin Unkarissakin, ei kumpikaan niistä koskaan tuntunut kodilta. Ei tällä tavalla. Täällä mä voisin nähdä itseni asumassa vielä vuosienkin päästä. Täällä on omat kummallisuutensa ja kultturieronsa, mutta silti. Täällä on koti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti