perjantai 28. kesäkuuta 2013

If your dad doesn't have a beard, you've got two mums.

Kerroin tossa viime postauksessa siitä kuolleesta mysteeriötökästä. No, S:n mukaan ne on jotain harmittomia kompiaisia, jotka tykkää syödä puuta. Ja että tämmösessä vanhassa talossa niillä on todennäköisesti aikamoiset pirskeet meidän lattian alla. No hirveen kiva. Onneksi kaikki meidän huonekalut on ihan vaan Ikean lastulevypaskaa. Pysyvätpähän turvassa.

Päätin tänään aamulla, että mikäli siivoan ja käyn viemässä mun CV:n tohon paikalliseen yökerhoon(siihen missä on niitä topless tarjoilijoita), niin saan käydä ostamassa yhet 15 dollarin korkkarit, jotka näin tuolla lähiostarilla mun shampoonhakureissulla. En uskaltanu jäädä sovittelemaan niitä, kun S oli mukana.

Koska jotenkin mun aamu lähti tosi hitaasti käyntiin, niin totesin jossain kolmannen kahvimukin kohdalla alkuiltapäivästä, että mun kannattaa oikeestaan eka mennä kenkäostoksille, kun kaupat menee kuitenkin niin aikasin (17:30) kiinni, ja vasta sen jälkeen tulla kotiin siivoomaan. Ihan siis puhdasta ajankäytön maksimointia, eiks niin..?

Kävin siinä matkalla viemässä sen CV:n sentäs. Olivat kuulemma aika vasta palkanneet kaks tyyppiä. No vittu. Toisaalta, en oikeestaan edes haluais sinne töihin, en ees paita päällä, saati että ilman. Ehkä näille topless muijille on muutenkin vaatimuksena jotain muuta kuin B kuppi ja orastava kaljamaha. En ihan oo mikään Hooters -tason chicksi, oli sitten kyse mimmosesta white trash menomestasta tahansa. Ja siis ensisijaisesti hain sieltä ihan normaalia baarimikon paikkaa, missä paita saa ja pitää olla päällä.

No mutta. Anyway. Koska olin kunnialla suorittanut puolet näistä korkokenkiin oikeuttavista askareista, hyppäsin bussiin ja painuin ostoksille.

Oon löytäny täältä ihan huippu kenkäkaupan, semmosen ku Ruby. Se on Cotton On -vaateketjun kanssa samaa poppoota, ja vastaa kenkämallien ja tyylinsä puolesta ehkä jotain DinSkoa Suomessa. Tosin valikoima on suppeampi, ja enemmän "halpis". Sieltä saa kuitenkin tosi halvalla tosi kivoja baltsuja sun muita, ja ne on ainakin mun käytössä kestäneet varsin hyvin. Mutta parasta ehdottomasti tuolla on niiden korkkarit. Siis ah. Ikinä vielä ei oo minkään kengän lesti ollut mun jalalle noin sopiva. Jotain kertonee se, että tossa jokunen viikko takaperin ostin tuolta avokkaat 12cm koroilla, ja ilman mitään sisäänajoa viipotin seuraavana päivänä ne jalassa kevyet 10h yksissä juhlissa. Eikä rakon rakkoa, ei tullu ees jalat pahemmin kipeeksi.

Tällä kertaa oli listalla ihan perusmustat korkkarit. Mulla on ennestään yhet mustat kiilakorot, joita oon yrittäny ajaa sisään nyt jo vaikka kuinka monesti. Mutta ne ei vaan muotoudu, ovat yksinkertaisesti liian kapeat mun ankanräpylöhini (mulla on pieni mutta pirun levee jalka). Tarkoitus oli siis löytää näille seuraajat. Perusmustasta oli kuitenkin koot loppu, niin päädyin sitten tämmösiin.




Malli on sama kuin niissä joita ensin katoin, noissa vaan on lisänä noi niitit. Me likes. Pahoittelen jälleen kerran kuvan laatua, täällä asunnossa on ihan mahdottoman huono valo.

Olin jo kassalla, kun jostain takaseinältä silmiini osui jotain hyvin mielenkiintoista. Tähän väliin kerrottakoon, että oon koettanu jo jonkin aikaa löytää jotain kivoja ja kevyitä saappaita/nilkkureita, jotka menis vaikka baarissakin näillä pahimmilla rämpsykeleillä. Alunperin mietin bikerbootseja, mutta totesin muutamat sovitettuani, että ei oo mun juttu. Mulla tulee niissä liian äijämäinen olo. Jotain olis kuitenkin kiva löytää, ja nyt se jokin sitten hyppäs mun silmille. Vetäsin ne jalkaan ja bueno. Nää ei oo bikereita nähnykään, mutta muuten vaan aivan_täydelliset.




Mulla on aina ollut ihan jäätävä ongelma saappaiden suhteen. Mua on siunattu 36-37 koon jalalla, mutta mun pohkeet ja nilkat onkin sitten mallia itäsaksalainen kuulantyöntäjä. Mulle sopiva varsi on yleensä jossain koon 39 paikkeilla, ja sen kokoset kengät on mulle sit muuten kuin kanootit. jotkut 36 saappaat ei sitten meekään nilkkoja ylemmäs. Ei paljoa saappaita tältä tytöltä löydy. Riemastuin siis melkosesti, kun noi sujahti vaivatta jalkaan ja istui täydellisesti. Noi on lisäksi tosi kevyet. Varsi jää jalassa silleen kivasti löysäksi, ja mulle tuli noista ainakin vähän hippifiilis. En malta odottaa, että pääsen parittamaan noi yhen mun pitsimekon kanssa. Tää kyseinen mekko on jäänyt nyt käyttämättä, kun sandaaleissa ei enää tarkene. Niin ja siis kerroinko jo, että hintaa noilla ei ollut paljon mitään? Toivottavasti säilyvät hyvänä tän talven yli, noille on varmasti käyttöä Suomessakin.

Ihan hangonkeksinä kiikutin siis nämäkin kassalle. Ja mitä näinkään siinä kassan vieressä.. TUUBIHUIVEJA! Siis jumalauta. Oon ehtinyt kirota koko Australian pariinkin otteeseen, kun en ole mistään löytänyt tuubihuiveja. Samalla olen kironnut myös itseni siitä hyvästä, etten älynnyt ostaa yhtäkään Suomesta ennen lähtöä. Ajattelin vaan että kyllä kait niitä täälläkin luulis olevan. Mutta ei. Nyt sitten vihdoin löyty, ja vielä -50% alennuksessa. Värivaihtoehtoja oli musta ja burgundy, valkkasin mustan, käypähän sit kaiken mahdollisen kanssa. Kuvaa en jaksanut ees yrittää ottaa tässä valossa, tulos ois ollu jotakuinkin vaan musta kasa. Mutta se on semmosta kivan paksua, virkattua kangasta.

Että semmonen viidentoista dollarin siivouspalkinto sitten. Äkkiä ruokakaupan kautta bussille ja kotiin, että ehtisin vielä tosiaan myös siivoomaan. No. En ehtinyt. Siinä vaiheessa kun olin saanut tiskit hoidettua ja ruuan uuniin, tuli S jo kotiin. Ja ruuan jälkeen alkoikin jo Friday Night Football. Enhän mä voi imuroida, kun toinen yrittää keskittyä urheiluun(koska itsehän en tietenkään moista katso....). Hmm. Jos huomenaamuna imurois ennen viikonlopun rientoja.

Tän näkösenä mentiin tänään, tosin tosta modasin vähän siistimmän siks aikaa, kun kävin viemässä sen CV:n Kuvaaja ei ollu paikalla niin saatte tyytyä tämmöseen ihanaan peiliposetukseen.


Takki - Only / Paita - Pull&Bear / Jegginsit - Pieces / Popot - Converse


Huomenna ois tarkoitus suunnata taas Sydneyyn. Aamupäiväksi mennään pyörimään Newtowniin, ja lounaalle S:n mukaan "ihan parhaaseen sushipaikkaan". Sopii. Sit hurautetaankin taas Manlyyn(lupaan olla astumatta jalallanikaan yhteenkään vaatekauppaan siellä). Illalla on luvassa The Beardsin keikka. Wikipediasta poimittua: "The Beards are an Australian comedy, folk rock band which formed in 2005. The group play music based on the virtues of having a beard." Kyseessä on siis kolme levyä julkaissut bändi, jonka jokainen biisi käsittelee jollain tavoilla partoja. Suosittelen tutustumaan. Bändi on biisien yksitoikkoisesta aihepiiristä huolimatta varsin hulvaton.



Jos sit ois fiksu, pistäis tän oluen alas ja alkais pakkaamaan. viikonlopun kamoja. Paitsi että ne on kaikki edelleen märkiä. On ihan loogista, et jos pesee keskiviikkona pyykkiä niin mikään ei oo vielä perjantai-iltanakaan kuivanu. Siispä jos laittais lämmittimen huutamaan täysillä pyykkitelineen viereen ja odottelis ihan rauhassa oluen kanssa että noi vaatteet tosta eka kuivaa. Vissiin taas jää pakkaaminen aamuun, ja mukaan lähtee puoli elämää, kun mun touhussa ei unenpöpperössä oo mitään helvetin tolkkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti