tiistai 25. kesäkuuta 2013

Sporttiviikonlopun tuhoja

Tää viikonloppuhan oli siis Juhannus. Eipä sitä lopulta koko juttua edes muistanut tai sen kummemmin ajatellut, mitä nyt pieni koti-ikävän poikanen iski joskus perjantaiaamuna.

Suunnattiin viikonlopuksi S:n kaverin Cookien luokse Sydneyyn, tarkemmin sanottuna Manlyyn. Oon herralle ihan hiiren verran kade, se meinaan asuu noin 30 metriä rannasta alueella, jossa meidän kämpän kuukausivuokran hinnalla ei varmaan sais vuokrattua edes vessaa. Lucky bastard. Cookien isä osti kyseisen asunnon aikanaan jollain ihan jäätävän pienellä summalla, ja antaa sen asua siinä jokseenkin ilmaiseksi. Odotan edelleen sitä päivää, kun Cookien kämppis päättää lyödä hynttyyt yhteen emäntänsä kanssa, pojat on meinaan sopineet, että siinä tapauksessa minä ja S muutetaan tän kämppiksen tilalle. Sitä odotellessa.

No anyway. Perjantai-iltapäivällä hyppäsin junaan ja suuntasin Sydneyyn. Sydneyssä treffasin Sarahin, irkkukaverini joka oli tullut tänne rapakon taa muutaman viikon lomalle. Otettiin juna Circular Quaylle, ja maailmanlopun juoksuspurtista huolimatta missattiin Manlyn lautta jollain puolella minuutilla. Olivat just sulkemassa portteja, eivätkä enää päästäneet meitä kyytiin, koska meillä ei ollut ennakkolippuja. Niin, sen helvetin lipun ostamiseenhan kuluu se noin 20 sekuntia. Kaiken huipuksi seuraavan lautan lähtöön oli aikaa lähes tunti, eli päästäisiin perille vasta reilusti ilta yyhdeksän jälkeen. Kiukutti ihan lievästi. No, onneksi matkaevääksi oli viikonloppua varten pakattu litranen Captain Morgan. Nokkelina likkoina kipaistiin sataman kioskista kokispullot ja leiriydyttiin lähimmille penkeille lämmittelemään rommikolan parissa. Jokseenkin tuli teiniajat mieleen siinä puistikossa istuen ja kokispulloon blandattua rommia kiskoen, mutta menipähän 50min nopeasti.

maisemat lauttamatkalta



Päästiin perille, ja pojat oli onneksi vastassa lauttarannassa jeesimässä kamojen kanssa. Matkalla kipaistiin kaupasta vielä pullo valkkaria, koska ainakaan allekirjoittanut ei noita teräviä turhan hyvin handlaa. Päästyämme Cookien luo alkoi semmonen yleinen laiskuus iskeä, ja suunnitelmat kreisibailaamisesta kuivua kasaan. Mulla oli kuitenkin takana jo sen verran monta kotiviikonloppua, että kävin tsekkaamassa lähibaarin meiningit. En oo tähän mennessä ollut lainkaan vakuttunut Manlyn, tai koko Sydneyn yöelämästä ylipäätään, mutta tällä kertaa oli jotenkin ihan älyttömän paljon porukkaa ja hyvä meno. Jostain syystä sain kuningasajatuksen kertoa kaikille olevani Norjasta.

Seuraavana aamuna heräilin joskus kymmenen aikoihin, Cookie oli lähtenyt töihin, S Sydyneyyn jonnekin messuille, ja Sarah siinä samalla. Siispä mulla oli koko aamupäivä aikaa ihan vaan itselleni. Pikasuihku ja aamupalaa hakemaan pääkadun vakkari-pie shopista. Tänne on päästävä joka ikisellä Manlyn reissulla, ihan parasta kahvia ja parhaat piirakat.


varsin harmaat oli maisemat aamukävelyllä

Matkalla saatoin kurkata läpi myös Rip Curlin, Billabongin ja Quiksilverin alehyllyt, sekä Platypus -tennarikaupan. Voi helvetti että mua ei sasi tonne Manlyyn kyllä päästää, kun sieltä ei koskaan pääse tyhjin käsin pois. Ei nytkään. Ekalla reissulla ei mukaan tarttunut muuta kuin aamukahvi, acaismoothie ja pari sushirullaa, mutta koska pari juttua jäi "vähän" vaivaamaan, löysin itseni hetken päästä jo toiseen otteeseen hipelöimästä Rip Curlin alerekkiä. Syytän alennusmyyntejä. Ja krapulaa. Ja S:ää ja sen messuja, jonka takia mulla oli liikaa vapaa-aikaa. Oon aina rakastanu noita eri surffimerkkien rytkyjä, mutta mun rakkaus on täällä ollessa kohonnut ihan uusiin sfääreihin. valikoimaa on nimittäin niin helvetisti, ja hinnat vähän edullisemmat kuin Suomessa. Tuun niin olemaan vararikossa tän v uoden jälkeen, ja joudun lähettämään tavarani suomeen jossain rekkakontissa.

Popot Converse, harmaa perustoppi Betty basics, printtimekko, korallinvärinen tunika ja oranssi toppi Rip Curl


Kuten kuvasta näkyy, mulla on joku selkee oranssikausi meneillään. Noita persikanvärisiä Converseja oon saattanu ihan muutaman kerran hipelöidä tuolla meidän lähiostarilla, ja nyt ne oli sitten Platypuksessa puoleen hintaan. Ei vaan voinu jättää ostamatta. Kaikki noi muut onkin sitten Rip Curlin alepuolelta. Toi korallinvärinen tunika on ihan rakkausvaate, rakastan tota avonaista selkää. ihan supermukava ja pehmee löllisvaate, joka varmasti tulee kesällä viihtymään mun päällä lähes yhtä paljon kun mun ruma mutta lämmin fleecepyjama nyt talvella. Pari perus-lörttötoppia, harmaa Betty basics, koska tajusin yks päivä, ettei mulla ole yhtäkään harmaata toppia mukana. Sit Toi Rip Curlin oranssi, löysänmallinen toppi, joka on päällä ihan sairaan mukava, ja joka oli oikeesti puoli-ilmanen. Ja ihanan värinen. Toi sinisävyinen kuvioitu härpäke on mekko. En tiedä missä mielenhäiriössä sen nappasin sovituskoppiin, mutta onneksi niin tein. On meinaan tosi kivan näköinen päällä, ja kevyt kuin mikä.

Hirveen kätsyä ostaa kesävaatteita, kun ulkona on +15c ja vettä sataa kuin saavista kaatamalla. Uskottelen itselleni että aussitalvi on sen verran lyhyt, ettei lämpimiin vaatteisiin kannata panostaa.

 Tuhlausvimmasta selvittyäni treffasin S:n ja käppäiltiin takaisin Cookien luo. Alunperin oli tarkoitus ajella illaksi kotiin, mutta koska illalla oli Wallabies vs. British&Irish Lions -rugbypeli, niin päätettiinkin jäädä vielä toiseksi yöksi, ja mennä katsomaan peliä ihan pubiin. Tai no, päätettiin on vähän liioiteltua, minä urheiluhullu sinne halusin. Pubi olikin juuri niin ihanasti ammuttu täyteen kun toivoinkin, eli tunnelma oli varsin hyvä. S jossain kohtaa pyysi mua rauhottumaan, kuulemma suhtaudun liian intohimoisesti. Kieltämättä eläydyin aika täysillä, ilmassa oli runsaasti italialaistyylisiä käsiliikkeitä ja varsin kovaäänistä suomenkielistä huutoa ja kiroilua. Mutta oikeesti. Saako mies muka valittaa jos tyttöystävä tykkää urheilusta? Tietäispä vaan millasta mun kans on kattoo lätkää. Se ei oo raukka vielä eläytymistä nähnytkään.






4 kommenttia:

  1. Vähän näyttää toi Manly beach erilaiselta ku puol vuotta takaperin kesähelteellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kummasti oli autiota :D ja KYLMÄ! Sitkeesti siellä kuitenkin oli meri pullollaan surffareita, kaipa ne märkäpuvut sit lämmittää tarpeeksi.

      Poista
  2. Huu olisko vähän siistiä jos pääsisitte muuttaa siihen rantakämppään :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Jos jollain on hyviä ideoita siihen, kuinka häätää kaverin kämppis, niin listaa vaan tänne. Lupaan kokeilla niistä jokaista. :D

      Poista