Voihan Bon Jovi.

Viikonloppu on ollut varsin toiminnantaytteinen. Perjantaina kaytiin pyorahtamassa S:n kaverin synttareilla keskustassa, ja eilen Bon Jovin keikka. Ah. <3

Kaikilla meilla on varmaan naita tavalla tai toisella hassuja, noloja ja hammentavia tykkayksen kohteita, joita ei mielellaan sen kummemmin mainosta. Mulle Bonkka on just sita. Se ei nyt vaan ihan istu mun yleiseen musiikkimakuun oikein mitenkaan pain, ja itsekin tiedostan sen radionovatyylisen, helposti pureskeltavan stadionrockin ja mahtipontisten balladien kliseisyyden. Mutta siita viis. Bonkka on ihana.

Paitsi nyt. Keikan biisilista oli nimittain todella iso pettymys, ja aanentoisto ala-arvoista. Okei, meilla oli seisomapaikat siella perimmaisessa hevonpeenkuusessa, mutta silti. Ois kiva jos miksaus olis onnistunut edes sen verran, etta ois kuullu valispiikit. Entuudestaan tuntemattomista biiseista ei saanut irti yhtaan mitaan, koska kaikki kuulosti epamaaraiselta puurolta. Niiden tuttujen biisien kohdalla tama ei niin haitannut, kun niita kitarisat suorana huutolaulettiin mukana (okei mina huutolauloin, S parka lahinna seisoi varsin eksyneen oloisena vieressa ja mietti mihin ihmeeseen on joutunut. Herra ei voi bonkkaa sietaa sitten yhtaan.). Mutta joo.

En viitti hirveesti naita kuvia laittaa, kaikki kun on laadultaan tata luokkaa. Oltiin siis seisomassa ja ihan peralla

Ja sitten tosiaan ne biisit. Mukana oli tutut ihanat In These Arms, You Give Love A Bad Name, Wanted Dead Or Alive, Blaze Of Glory, Keep The Faith, Bad Medicine, Born To Be My Baby ja Someday I'll be Saturday Night. Uudemmista pakolliset It's My Life ja Have A Nice Day. Mutta. Siihen se sitten jaikin. Ei kuulkaa ollut niista mahtiballadeista puhettakaan. Alunperin raahasin S:n mukaan, etta vois siella sitten kliseisesti sopostella ja vetistella rakkausballadeja kuunnellen. No. Nyt vetistelin kylla, meinaan silkasta pettymyksesta. Niin moni loistava, legendaarinen biisi jatetty pois. Sen sijaan kuultiin mm. AC/DC coverointi You Shook Me All Night Long, ja aivan naurettavan pitkaksi venytetty Bad Medicine, jonne oli ympatty viela Pretty Womaniakin mukaan. MIKSI? Ja mika pointti tuolla AC/DC coverilla, kun tyypeilla on itsellaankin niin hitosti hitteja, ettei tieda mista valita. Yritettiinko silla kosiskella aussiyleisoa? Aika turhaan, noin niinkuin loppuunmyydylla keikalla.

Tavallaan ymmarran, etta  halutaan pitaa imago freesina ja tehda niita uudempiakin biiseja tutuksi yleisolle. Mutta kun. Bonkka nyt alkaa kuulua sinne ikivihrealle osastolle, jota porukka haluaa katsomaan nimenomaan sen nostalgia-arvon takia. Taman huomasi eilisella keikallakin. Uudempi tuotanto jatti yleison jokseenkin kylmaksi, mutta tutut hitit rajaytti loppuunmyydyn stadionin eloon sitten senkin edesta. Etta sorry guys. Kylla se niin vaan on, etta sen kulta-ajan tuotanto on se, mika edelleen vetaa stadionit tayteen vuodesta toiseen. Mina ainakin haluan Alwaysini ja Bed of Rosesini ja kaikki sata muutakin itkettavan ihanaa rakkausballadia. Ja kaksi aijempaa keikkakokemusta on tarjonnut nimenomaan tata(Juu, on kayty keikalla ennenkin *krhm*). Nyt kun kerrankin ois ollut joku jota halailla, niin yhden ainuttakaan kunnon slovariklisetta ei keikalla kuultu.

En muuten ollut mielipiteineni yksin, kotimatkalla kuuli muitakin varsin pettyneen oloisia spekulointeja. Oi voi.

No ei silla. Jon on siltikin aivan ihana(ja David!). Menisin naikkariin koska tahansa(kumman kans tahansa). Saali, ettei Jon tai David mitenkaan voinut mua huomata sielta 100m lavasta, ja tajuta etta oon niiden elaman nainen.

siella se minun rakkaus soittelee!

Muuta huomionarvoista kyseiselta keikalta oli aiva_helvetilliset_jonot baariin. En voi ymmartaa. Sama loppuunmyyty stadion oli esim. State Of Origin -pelin aikaan, ja silloin palvelu pelasi todella sujuvasti. Nyt jonotettiin juomia perati 40min. Taallahan tosiaan saa stadikalla kiskoa viinia ja mid strenght -juomia sen minka napa vetaa ihan katsomossa asti. Janna juttu maassa, joka muuten tuntuu olevan alkoholilakien suhteen vahan ylitiukkakin.

Taman eilisiltaisen nesteytyksen seurauksena(biisilistajarkytysta oli pakko tasoittaa jotenkin) oon ollut tanaan niin homeessa, etta hyva aikomus kuvat kaikki ne second hand loydot jai nimeonmaan siksi. Hyvaksi aikomukseksi. En oo sohvalta liikkunut kuin vessaan ja jaakaapille. Onneksi ilmakin on vahan kokko, on saanut luvan kanssa leikkia peittohirviota. Eilisillan keikka-asussa oli tosin jo kaksikin naista loydoista, eli tuo farkkumaihari ja pitsimekko. Tuo takki on ihan helmi naihin kesaoihin, kun kaipaa jotain kevytta ja helppoa suojaa merituulelta. Ja toi pitsimekko nyt on vaan ihana. Molemmat verotti kukkaroa noin vitosen verran, eli ei paha ollenkaan.

Huomatkaa loppuun asti harkittu tausta, pikanttina lisana mm. roskis

Kenkina toimi valkoset Conssit, aina pakko suojata varpaat keikoilla. Katsoin eilen ihan jarkyttyneena, kun porukka veteli menemaan varvastossuissa. Sen jalkeen kun kerran halkaisin varpaani elakelaisten keikalla Kuopion viinijuhlilla jonkun kannisen kantturan astuttua piikkareilla varpailleni, ei ole avonaiset kengat tulleet kuuloonkaan.

Mjoo. Huomenna pitais alkaa pakata, sita(kaan) kun en tanaan saanut aikaiseksi. Lentohan siis lahtee tiistaina, etta ajoissa ollaan taas liikenteessa. :)

(Jos joku muuten ihmettelee, niin kirjottelen S:n lapparilla, josta luonnollisesti suomaakkoset puuttuu. Mun oma rakas koneeni paatti, etta nettiin yhdistaminen on ihan yliarvostettua.)

Olen edelleen taalla, nyt loppui tama hiljaisuus.

Hiljaiselo loppuu an yy tee NYT.

En tieda miksi taa kirjoittaminen tahtoo jaada. Tavallaan haluaisi kirjoitella aina vaikka ja mista, mutta mulle tulee herkasti semmonen tyhjan paperin kauhu, etta kun saan tan bloggerin auki, niin paa lyo vaan tyhjaa. Ja kun on tarpeeksi kauan kirjoittamatta, niin ideat ja tapahtumat kasaantuu, ja sita tavallaan stressaa vaan entista enemman, kun ois sata ja yks asiaa mista kirjoittaa. Toissaalta asuja sun muuta homppaa, ja toisaalta australiajuttujakin.

Nyt siis putsaankin poydan ja tavallaan aloitan alusta. En jaksa alkaa kertomaan, mita kaikkea on mahtunut tahan hiljaisuuteen, kun se lopultakin on varsin arkista. Jos  jokaisesta baarireissusta ja biitsipaivasta alkaisin kirjoittaa, niin laahaisin koko ajan kuukausikaupalla jaljessa.

Siispa harppaus tahan paivaan.

Edelleen Manlyssa ja kaikki tavallaan ok. Kesa tulla porskuttaa, ja lampotilat alkaa olla varsin paahtavia paivisin.

Sain toita ja menetin tyoni, paadyin koristamaan sita surullisen kuuluisaa "kusetetut WH -tyolaiset" tilastoa. Ts. Tyopaikasta vaan lakkasi kuulumasta. Kaikki oli mennyt hyvin, viihdyin siella erinomaisesti, ja kasittaakseni mun tyoskentelyssa ei ollut valittamista. Eraana sunnuntaina ei vaan enaa tullutkaan tekstiviestilla vuoroja kuten yleensa, eika viela maanantainakaan. Keskiviikkona lopulta soitin peraan, ja omistaja mumisi jotain tyontekijatarpeen vahenemisesta.  MINA ITSE jouduin kaivamaan esille sen, etta aikovat potkia mut pois. Mut oltiinkin siis palkattu vaan pahinta kiiretta paikkaamaan, ja heivatttiin halvan tyovoiman tielta helvettiin kaikessa hiljaisuudessa nyt kun koululaiset paas kesalomille. Tama unohdetiin vaan kertoa mulle.

No, eteenpain sano mummo ja silleen, mutta kyllaahan tuo syo ihan hirveesti.

En sen kummemmin halua asiasta nyt huolehtia, nimittain lahden kuukaudeksi kaymaan kotisuomessa. Palaan siis tyonhakuun jahka kotiudun tuolta reissulta. Mutta jee. Suomijoulu! <3

Pidetaan S:n kanssa oma pieni joulujuttu tana viikonloppuna, vaihdetaan lahjat, kaydaan ehka syomassa ja silleen. Ja illalla katsomaan salaista kestoihastustani Bon Jovia. S kuulemma lupasi hankkiutua kipeeksi ennen huomista iltaa. Ei osaa  arvostaa, mokoma. Lahjoista osa vaihdettiin jo, sain murulta uuudet Tomsit(miten se muistaa, etta sovittelin niita onnessani yli kuukausi sitten??) ja mina ostin meille liput ensi kevaan Arctic Monkeysin keikalle Brisbaneen.  Brissyyn siksi, etta Sydney oli ylakatsomoa lukuunottamatta loppuunmyyty. Ja eihan nyt Arcticia herranjestas menna istuvilteen katsomaan. Oli pakko tama lahja paljastaa jo, koska S suunnitteli itsekin lippujen ostoa.

Mitas muuta.

Hommasin salikortin. Hyi hitto. Edelleen se salilla kayminen on ihan yhta ikavaa kuin aina ennenkin. Mutta pakko oli jotain tehda, sen verran alkanut tama "elamasta nauttiminen" nakymaan. Jos jollain on vinkkeja milla saada tama sali-inho vahenemaan, niin niita todellakin  otetaan vastaan. Ei silla, kiltisti ma sinne pyrin lyllertamaan sen kolmisen kertaa viikossa, mutta ois kiva kun se ei olis niin pakkopullaa. Ja miksi tuntuu etta mitaan muutosta ei ruokavaliosta ja treenista huolimatta nay missaan? Mur.

Tanaankin se sali siella odottelis. Ja kunhan tuosta saan S:n revittya sohvannurkasta pokemonin(kylla, sen game boy pelin) kimpusta, niin voisin vaikka kuvata "muutamat" viimeaikaiset second hand -loydot. Mika siina onkin, etta voi menna kuukausia, ettei second  hand shopeista loydy mitaan, ja sitten yhtakkia tuntuu mukaan lahtevan kassikaupalla tavaraa. Meidan lahelta loytyy useampikin pelastusarmeijan ja muiden hyvantekevaisyysjarjestojen kirppis, ja koska asutaan varsin varakkaalla alueella, tuodaan naihin usein todella hyvakuntoistakin tavaraa. Rahapulaisen taivas :)

Oon viimeaikoina insipiroitunut hirveesti nimenomaan second hand -, kierratys ja kirppishenkisisista blogeista, seka tuunausblogeista sun muista. Taman takia noita kirppiksia tulee ehka koluttua huolellisemmin, ja niita helmiakin sitten loytyy enemman. Ihan hyvakin juttu, meinaan suurin osa naiden australialaisten vaateketjujen vaatteista on ihan uskomattoman huonolaatuisia. Alan olla vahan vasynyt siihen, etta paidat nyppyyntyy ekassa pesussa, ja saumat paukkuu parin kayton jalkeen. Henkkamaukka ja Gina tekee suorastaan huippulaatua naihin verrattuna.

Nyt jos tasta lahtis rannalle makaamaan sinne salille, ettei mee koko paiva ihan harakoille. Illalla yhden kaverin synttarit, jonne pitais kuulemma liikahtaa suht ajoissa. Itse ajattelin ottaa todella iisisti, en halua pilata  koko viikonloppua kankkusmorkoilyyn, ja haluan saastaa paukkuja huomista keikkaa varten. Ah, Bonkka. <3

Gonna take her for a ride on a big jet plane

Ohhoijaa. ajattelin kirjottaa jotain ihan fiksuakin näin pitkästä aikaa, mutta sen verran pukkaa ripurapurallaa eilisen, pitkäksi venähtäneen illan seurauksena, että pää on ihan jumissa(ja kyllä, puhun krapulasta, en ripulista). Kaipa sitä sitten on tullut oikeasti vanhaksi, kun nää olot alkaa olla näinkin jäätäviä. En mä ennen harrastanut krapuloita ollenkaan.

Mutta mutta.

Jos niitä kuulumisia. Kuvia en jaksa edes miettiä, ovat kameran ja puhelimen kätköissä, ja oon liian laiska kaivamaan kumpaakaan esille nyt.

Farmihommat siis loppui tuossa lokakuun lopuilla(jee!!), ja siitä lähtien olen asustellut täällä Manlyssa. Laskettiin yks päivä huviksemme, montako askelta on kotiovelta rannalle. 75. Ei paha. eka viikko meni ihan vaan nauttiessa siitä, että sai olla kotona, mutta koska pikkiriikkisellä farmipalkallani ei varsinaisesti päässyt rikastumaan, oli pakko alottaa varsin tehokas työnhaku. Ja no. Kaks päivää siihen meni, ja sain töitä. Olipas vaikeeta(not.). Oon siis nyt töissä ihanassa pienessä kahvila/mehubaari/terveysruokapaikassa Mona Valessa, noin 45min bussimatkan päässä. Tunteja kertyy viikossa rapiat 30, eli just sopivasti. Ehtii maata rannallakin tienaamisen ohessa.

Ei hitto. Ei tästä kirjottamisesta tuu nyt kyllä yhtään mitään. Ajatukset poukkoilee missä sattuu. Hirveesti ois taas ideoita ja aiheita, joista haluan kirjottaa, mutta nyt on kyllä ihan totaalijumi.

Mutta kaikki on hyvin, ja Manly on kyllä aivan uskomattoman ihana paikka asua. Tuntuu kuin ois jollain never ending -rantalomalla, ei yhtään kaupunkifiilis. Sitten taas toisaalta, se kaupunki on ihan kivenheiton päässä jos sinne haluaa. Ja oi voi noita kaikkia ihania surffikauppoja.

Just kävin tekemässä vähän tuhoja yhden ison kaupan alemyynneissä, jossa kaikki alekamppeet on kaks yhden hinnalla. Siellä oli vaikka ja mitä ihanaa talvikamaa, ja mua melkein itketti, kun en voinut hamstrata kaikkia niitä Billabongin puoli-ilmaisia jättineuleita. Kun niitä ei ihan kannata ostaa vuodeksi kaappiin seisomaan. Mulla on talvea ja syksyä ikävä nimenomaan pukeutumisen takia. Shortsit ja toppi kun on pidemmän päälle varsin yksitoikkoista. Yksi poikkeus talvikamppeissa oli pakko tehdä, kun alelaarista paljastui mun viimetalven lempparipipo vitosen hintalapulla varustettuna. Kyseessä on täällä blogissakin vilahtanut viininpunainen hippipipo, tällä kertaa ihanan vauvankakan värisenä. Rakkautta. <3

Kesä tulla porskuttaa. Mua skitsottaa ihan uskomattoman paljon kaikki kauppojen joulukrääsä täällä reilun kolmenkymmenen asteen lämmössä. Ei vaan voi tajuta. saa nähdä mitä tästä joulusta täällä lopulta tulee. No. Onneksi löysin facebookin kautta suomalaisrouvan, jolta saa tilatuksi jouluksi laatikoita. Voi nam. S:n makumieltymyksen tuntien saan varmaan syödä kaikki laatikot ihan keskenäni. Ainakin näin salaa toivon.

Joo. Kun aiheet vaihtuu surffikaupoista lanttulaatikkoon, niin ehkä ois fiksumpaa lopettaa..

Palaan vielä farmijuttuihin ainakin kuvien sun muiden muodossa. Ja kuten sanoin, aiheita ois taas vaikka millä mitalla, kun vaan jaksais välillä ihan kirjottaakin.

Loppuun mun tän hetken lempparibiisi. Kyseinen duo Angus&Julia Stone on tällä puolen maailmaa kovastikin suosittu, en tiedä miten Suomessa. Mutta ai että. Ihan täydellistä tällasiin laiskoihin sunnuntai-iltapäiviin. Kuunnelkaa ja ihastukaa.

Viimeinen valitusvirsi

Oon vältellyt tätä kirjottamista enemmän ja vähemmän tietoisesti. Silloin kun ois virtaa kirjottaa, ei ole aikaa, ja kun aikaa lopulta on, vie sänky ja Greyn anatomia yleensä voiton aika kuus-nolla. Ja lisäksi, niin paljon kun mä haluaisin kirjottaa eläväni jotain upeeta ja ainutlaatuista ihkupihku-unelmaa, niin ei se vaan niin ole. Ja jotenkin tuntuu paskalta kirjottaa pelkkiä negatiivisia fiiliksiä. Kun en millään haluaisi tätä 3kk muistella pahalla.

Mutta niin. Siinähän se ongelma just tulee. Kun kun. Silloin kun tulin tänne farmille, oli kaikesta ikävästä yms. huolimatta fiiliksissä myös paljon intoa ja odotusta. Ainutlaatuinen kokemus ja silleen. Ja no. Onhan tää sitä, mutta sävy vaan ei ole se ihanan innostunut wau wou jee jee mitä toivoisi tän olevan. Oon loppujen lopuksi tosi yksinäinen, päivät on pitkiä ja todella rankkoja (kuuden kisahevosen päivittäinen treenaaminen on todella kaukana mistään my little pony -unelmasta), ja kun henkilökemiat ei ihan kohtaa tän perheen kanssa, niin ei varmaan ihme, ettei ihan hirveesti huvita asiaa sen kummemmin fiilistellä.

Noi henkilökemiat on varmaan se pahin. Kun paitsi työskentelet, myös asut saman katon alla sun työnantajan kanssa, ei työpäivä lopu siihen kello 17 kun isket hevoset laitumelle. Tavallaan sitä joutuu koko ajan olemaan vähän varpaillaan. Ainakin näiden ihmisten kanssa. En tarkoita tätä pahalla, enkä haluaisi valittaa, mutta jos suoraan sanon, niin tuskin ko. ihmisten kanssa viettäisin vapaaehtoisesti aikaa ollenkaan. Niin erilaset on meidän ajatus- ja arvomaailmat. Perheen sisäinen ilmapiiri on ajoittain todella kireä, ja kaikki asiat hoidetaan tiuskimalla ja huutamalla. Ja tämähän koskee siis myös minua. Viimeisimpänä mulle huudettiin, kun näiden serkku, joka siis asuu naapurissa, tuli moikkaamaan mua tallille ja kysymään avuksi pieneen karjahommaan. Kun sitten kysyin tätä perheeltä, mulle huudettiin että jos haluan työskennellä naapurin leipiin niin ei muuta kuin sinne vaan. Tuli vähän mitävittua -fiilis. Että mun vikahan se toki on, jos joku(SERKKU) kysyy apua? Ja näitä tämmösiä pieniä juttuja sattuu aikalailla jatkuvasti.

Kyllähän mua ihan hyvin kohdellaan, palkka maksetaan ajallaan, ruoka kuuluu kuvioon ja mulla on käytössä oma huone ja oma kylppäri. Mutta se henkinen puoli sitten. En missään vaiheessa ole tuntenut itseäni oikein tervetulleeksi ja edelleen on semmonen olo, että meen vähän pitkin seiniä. Ja se yksinäisyys sitten. Poolossa yms. mua ei sen kummemmin esitellä kenellekään. Perheen kaks lasta on about mun ikäsiä, silti niitä ei tunnu kiinnostavan tutustua muhun. Ja esim. poolon jatkobileissä ne häipyy omien kavereidensa luo juttelemaan ja mä pyörittelen peukaloita keskenäni, kun en tunne ketään. En mä mitään prinsessakohtelua odota, mutta jos mulle tulis työskentelemään ihminen toiselta puolen maailmaa, niin kyllä mä ainakin haluaisin myös osaltani luoda sille mahdollisimman hyvän ja ainutlaatusen kokemuksen. No, se on vaan mun ajatus. Kaikki ei toimi niin.

Onhan täällä niitä pieniä hyviäkin hetkiä. Mutta jotenkin vaan jotain puuttuu. Olisin niin toivonut tästä jotain muuta, kuin jatkuvaa päivien laskemista ja päivästä toiseen selviytymistä. Koska siltä tää tällä hetkellä tuntuu. Okei, ainakin sen kolmen kuukauden jälkeen on helppo sanoa heipat, eikä taakse jää mitään tunnesiteitä. Mutta samalla se ainutkertainen kokemus on sitten siinä. Jos ja kun joku kysyy, että miten meni, toivoisin niin voivani hehkuttaa ihanaa ja mieletöntä ja ainutlaatuista kokemusta. Nyt joudun sen sijaan aika kauan miettimään, mitä kertoisin ilman että kuulostaisin ihan hirveeltä ruikuttajalta.

Tässä siis syy hiljaisuuteen. Kun valittaa ei viitsisi, mutta ei jaksa teeskennellä positiivistakaan. Teksti on todella sekava, uhrasin tähän toisen mun kahdesta jokailtaisesta Greyn anatomian jaksostani, kello on siis paljon ja aivot ihan solmussa. Ehkä tuolta joku pointtikin löytyy jostain.

Tästä eteenpäin ajon taas päivittää useammin, kun oon saanut tän purkauksen nyt käsiteltyä. Maalaiselämää on jäljellä 4,5 viikkoa(herranjestas aika menee nopeesti), joten hevosista on luvassa asiaa varmaan kyllästymiseen asti.

Ja niitä kuvia. Ehkä uhraan aikaa yhden jakson verran myös huomenna.

Greyn anatomia on muuten aivan uskomattoman koukuttava sarja. Oon luonut siihen varsin jäätävän addiktion. Ja täysjyväsipseihin. Ja kuivattuihin aprikooseihin. Nää kaikki kolme samaan aikaan nautittuna. Ilmankos mun "kesäkuntoon ratsastamalla kolmessa kuukaudessa" ei ihan tunnu tuottavan toivottua tulosta.

Oon hengissä!

En tiedä että lukeeko tätä kukaan koskaan, mutta anyway. Yritän saada päivitettyä kuulumisia piakoin, täällä maalla oon vaan yksinkertaisesti niin paskan ja hitaan netin varassa, että kaikki tämmönen on ihan tuskaa. Mutta. Mä YRITÄN. Ihan varmasti.

Hirveestikauheesti tapahtuu, ja harmittaa kun ei ehdi/jaksa/pysty niitä tänne kirjotella. Kuviakin ois, mutta niiden lataamisesta on turha edes haaveilla.

Koetan saada jotain aikaseksi mahd. pian, ja päivitän viimeistään seuraavana vapaapäivänä, kun pääsen Manlyyn ja oman netin ääreen.

Niin tosiaan. Suurin ja iloisin uutinen tässä viimeaikoina on ehdottomasti se, että Manlyn asunnon huone vapautui, ja me siis S:n kanssa muutetaan sinne. Tai siis oikeestaan S hoitaa itse muuton ens viikonloppuna, mä kun olen töissä. Pääsen siis vaan suoraan nauttimaan uudesta kodista :D Okei, pakkasin mä itse kaikki vaatteeni sun muut tilpehöörit, joten oikeestaan olisin muutenkin enemmän vaan tiellä. Pojat saa hoitaa.

Lupasin niille jo, että seuraavan kerran kun tuun kotiin niin me vietetään perhepäivä Ikeassa. Jostain syystä ne ei olleet ideasta yhtään niin innoissaan kuin minä.

Heppatyttö -87

Bloghiljaisuutta on kestäny ihan luvattoman kauan. Niin paljon on tapahtunut niin käytännön- kuin tunnetasolla, ettei kirjottaminen vaan oo ollu  päälimmäisenä mielessä.

Viime viikonloppu meni Byron Bayssa Splendour in the Grass -festareilla. Oon alottanu siitä jo kirjottamaan, mutta nyt en jaksa sitä vielä viimeistellä. Ajattelin ihan vaan lätistä pikaseen kuulumisia.

Eli. Kuten aijemmin jo kerroin, sain töitä Aberdeenista, Hunter Valleysta, noin 3h matkan päästä Gosfordista. Oon siis suorittamassa mun toisen vuoden viisumiin vaadittavaa 3kk farmityötä. Oon nyt ollut täällä farmilla viikon ja no. Onhan tää todella erilainen kokemus.  Fiilikset vaihtelee edelleen aika laidasta viereen. Välillä on tosi jees ja välillä taas semmonen olo, että jumalauta seuraava juna ja takas Gosfordiin kiitos. Ehkä pahinta on olla taas kerran erossa S:ta, etenkin kun siis asutaan niin syrjässä, ettei kännykät toimi. Onneksi sentään on netti.

Tää farmi on siis noin puolen tunnin matkan päässä Aberdeenin kylästä, aivan keskellä ei mitään.  Aberdeen on pieni, noin tuhannen asukkaan kylä, jossa on tyyliin baari ja ruokakauppa.  Kaikki muut palvelut on noin tunnin matkan päässä Sconessa, joka sekään ei koonsa puolesta päätä huimaa. Kännykät ei Aberdeenin ulkopuolella enää kuulu, kertoo siis jotain siitä miten syrjässä ollaan.

Asun täällä farmilla, perheeseen kuuluu vanhemmat ja kolme aikuista lasta. Vanhin poika James asuu Sydneyssä, nuorin poika William asuu osittain kotona, osittain työpaikallaan(iso siittola Aberdeenissa), ja mun ikäinen tyttö Adelaide asuu täällä kotona säästääkseen rahaa tulevaan ulkomaanreissuunsa. Tää talo on aussityyliin aika iso, mun käytössä on periaatteessa yks kokonainen siipi, jossa on makuuhuone ja kylppäri. Ihan kiva että on vähän yksityisyyttäkin.

Mun soppariin kuuluu siis tosiaan safkat ja majoitus, sekä auto. Melko jäätävää muuten ajella ekaa kertaa väärällä puolen tietä, kun alla on helvetin kokonen, vanha neliveto Hilux. Olin ehkä salaa toivonu jotain kätsyä pientä tyttötoyotaa, mutta nyt kun mietin, niin sellasella ei pääsi sees tonne tallille.

Maisemat täällä on aivan mielettömät. En ehkä malta olla hehkuttamatta niitä. Vaikka paljon oonkin maailmaa nänhyt, niin nää maisemat menee kyllä heittämällä sinne kauneimpien joukkoon.  Kuvia ei vielä ole, mutta niitä varmasti tulee. On noi valtavat kukkulat ja niityt, isot kengurulaumat ja taivaalla lähes jatkuvasti liitävät kotkat tällaselle kaupunkilaiselle aika pysäyttävä näky. Mulle tulee mieleen Babe, urhea possu –elokuvan maisemat.  Ja hevosia täällä on ihan pirusti. Hunter Valleyn alue onkin tunnettu paitsi viineistään, myös hevosistaan.

Meillä täällä on jokseenkin keskikokoinen farmi, 4000 eekkeriä(mitä ikinä se sitten suomalaisilla mittasysteemeillä onkaan...tarkistin, vajaa 2000 hehtaaria.). Meillä on noin 250 lehmää ja 70 hevosta, sekä kaks koiraa ja aivan jumalaton riiviö kissanpentu. Mun vastuulla on kuus poolohevosta, vastaan niistä aikalailla alusta loppuun yksin. On muuten ihan joka jeesuksen lihas melkosen kipeä, kun pitkähkön tauon jälkeen yhtäkkiä ratsastat 6h päivässä. Jotain kertoo se, että viikon kohokohta oli kun äitin lähettämät kahdet ratsastushousut tuli perille. Tulee meinaan myös melko kivoja ruhjeita, kun ratsastaa 6h päivässä henkkamaukan farkuilla.

Nyt tosin joudutaan vähän sumplimaan tota hevostelua, mä kun olen ens viikkoon asti ratsastuskiellossa. Viime viikolla ratsastin yhtä nelivuotiasta samalla taluttaen rinnalla toista hevosta(täällä ihan normaalia, kaikissa kolmessa askellajissa), kun mun hevonen lähti lapasesta, ja meikä tulla tömähti tontiin naama ja olkapää edellä. Naama nyt ei paljoa damagea kärsinyt mustaa nenää ja kuhmua lukuun ottamatta, mutta olkapäässä meni joku vähän pahemmin pieleen. Murtumaa ei ole, mutta siinäpä se sitten onkin. Todennäköisesti siellä on jotain repeämää sun muuta, ens viikolla ultrataan. Saas nähä. Kipee se ainakin on, eikä kättä tarvii juuri nostella.

Tästä varmaan oikeesti tulee joku heppablogi, koska vietän tällä hetkellä aikaa enemmän hevosten kuin ihmisten kanssa. Asukuviakaan ei varmaan vähään aikaan heru, kun asussa vaihtuu silloin tällöin vaan ratsastushousujen ja teepaidan väri. no, lupaan kuvata ainakin niitä maisemia jos ei muuta. 

Semmosta. Katellaan mitä tästä tulee. Odotan jo ainakin pian alkavaa karjanajoa, sekä tulevaa poolokautta.

Leidi landella

Täällä ollaan landella. Ja muuten niin keskellä ei mitään että huh. En oo ikinä ollut näin eristyksissä.

Oon aika poikki, varmaan huomenna vois koittaa jaksaa kirjotella vähän enemmän.

Mutta kaikki ok, maisemat ihan huikeen kauniita, ja hevoset ja ihmisetkin varsin mukavia. Enköhän mä täällä pärjää. :)